top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Analyysi: Iivon ei kannata nyt vilkuilla sivuilleen


Hiihdon maailmancupin Lillehammerin kisoissa olivat vuorossa vapaan tyylin väliaikalähtökisat. Jo etukäteen tiedettiin, että suomalaisittain odotukset eivät ole yhtä suuret kuin Rukan perinteisen kisassa. Odotuksissa ei petytty.


Päällimmäisenä oli tietenkin Iivo Niskasen keskeytys. Niskanen keskeytti ennen puolta matkaa. Siinä vaiheessa hän oli jäänyt kärjestä jo yli 30 sekuntia. Ero on huikea, sillä Rukalla Iivo otti maailmancupin voiton perinteisen tyylin kisassa.


Vaikka nyt mentiin vapaalla, ei olympiavoittajan kunto voi viikossa romahtaa noin paljon. Ongelmat löytyvät joko terveyspuolelta tai välineistä. Kisan jälkeen valmennusjohto ja huoltopäällikkö myönsivät, että kyse oli välineistä.


Iivon suksipakasta löytyy taas uusia pareja, Rukalle hän löysi paukkupakkasiin uusista Fischerin suksista sellaiset, joilla irtosi voitto. Nyt sukset toimivat vielä ennen kisaa tehdyissä testeissä, mutta eivät kisassa. Olosuhteet muuttuivat, eikä asiaa ilmeisesti huomioitu tarpeeksi huoltokopilla.


Hiihtäjä vastaavat itse suksistaan, mutta tilanne oli nyt huoltokopilla hiukan erilainen. Osa huoltoryhmästä on parhaillaan Pekingin olympialaisten hiihtokeskuksessa Shangjiakoussa yhdistetyn continental cupin kisoissa tutustumassa olympialaisten lumiolosuhteisiin. Tämä oli ensimmäinen ja ainoa kerta ennen olympialaisia jolloin olosuhteisiin pääsee tutustumaan, joten paikka oli pakko käyttää.


Niskasen ei ollut järkeä rimpuilla maaliin suksilla, jotka eivät toimineet kunnolla. Samalla hän kirjautti harvinaisen saldon maailmancupin vapaan tyylin kisoihin. Alla on kaksi maailmancupin vapaan tyylin kisaa, eikä Niskanen ole tullut maaliin kummassakaan.


Onko meidän oltava huolissaan? Ei, sillä kauden ensimmäiset kisat kertovat, että Iivo on kunnossa ja taistelee Pekingissä kultamitalista. Nyt ei kannata vilkuilla tippaakaan sivuille, vaan noudattaa sitä ohjelmaan ja suunnitelmaa, jonka hän on valmentajansa Olli Ohtosen kanssa laatinut.


Toinen asia, joka varmasti häiritsi Niskasen valmistautumista kisaan, oli Suomessa noussut kohu hänen ja Viaplayn välisistä suhteista. Se tilanne kannattaisi purkaa mahdollisimman nopeasti, tavalla tai toisella. Sen verta monta kertaa olen itsekin ollut mikrofonin varressa mixed-zonella, että tiedän siellä toimimisen olevan taidetta. Puolin ja toisin.


Haastattelija tekee mixed-zodella vain työtään, mutta siihen kuuluu toki tilannetajun osaaminen. Joskus ei edes tarvitse kysyä mitään, riittää kun kuuntelee sujuvasti. Välillä taas ei edes kannattaisi kysyä mitään, tai kannattaisi ainakin antaa urheilijan vetää vähän henkeä ja odottaa sitä sopivaa hetkeä ensimmäiselle kysymykselle.


Sen Lillehammerin vapaan kisat näyttivät, että Iivon, Kerttu Niskasen takana ei ole vielä kansainväliseen vauhtiin pystyviä suomalaisia. Krista Pärmäkoski siihen pystyy, mutta hän katsoi kisat kotona. Joni Mäen vauhti on kummasti kadoksissa ja Ristomatti Hakola seurasi kisat kotona. Siinä ne kansainväliset tason hiihtäjät distanssimatkoilla.


Sprintissä sen sijaan kulkee. Lauri Vuorinen nappasi maailmancupin viidennen sijan vapaan sprintissä ja otti ison loikan kohti olympiakonetta. Niilo Moilanen hiihti uransa toisen maailmancupin kisan ja oli taas maailmancupin pisteillä, siinä meillä seuraava nouseva tähti.


Maailmantasolla on nyt hiihdetty kolme distanssimatkaa. Miehissä on saatu aina eri voittaja, naisissa Frida Karlsson on lyönyt jo kaksi kertaa Therese Johaugin. Kyse ei siis ole enää sattumasta.


Sunnuntaina Lillehammerissa hiihdetään kauden ensimmäiset viestit.


Jari Porttila


334 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page