Analyysi: Itkettävätkö toimittajat tahallaan urheilijoita?

Mira Potkonen teki suomalaista kesäolympialaisten historiaa ottamalla ensimmäisenä naisurheilijana mitalin kaksissa eri olympialaisissa.

Potkosen tavoite oli tietenkin sarjan finaalissa ja kun hän ei sinne päässyt, puhkesi suomalainen valtaisaan itkuun heti kehässä.

Kyseessä oli Potkosen uran viimeinen ottelu, koska hän ei saa enää ikänsä puolesta kilpailla. Tunnemyrsky oli sen vuoksi valtaisa, päättyihän nyt yksi osa hänen elämäänsä hallinneesta asiasta, kilpaurheilu.

Kun Potkonen tuli ns, mediakujalla ensimmäiseksi YLE:n haastattelupisteeseen, jatkui itku edelleen valtoimenaan, eikä vastauksista saanut oikein mitään selkoa.

Samalla hetkellä some räjähti ja toimittaja sai kuulla kunniansa. Ihmiset kysyivät, miksi Potkosen ei annettu purkaa rauhassa tunteitaan ja että pitikö se mikrofooni tunkea heti hänen eteensä.

Otetaanpa askel taaksepäin. Arvokisoissa säännöt ovat selkeät. Suorituksensa jälkeen urheilijan on kuljettava mediakäytävän läpi. Hänen ei ole pakko puhua kenellekään, mutta pukusuojaan pääsee vain mediakäytävän läpi.

Potkosen oli siis kuljettava suomalaisen median edestä pukusuojaan. Hänen ei olisi ollut pakko pysähtyä YLE:n mikrofonin kohdalla, eikä kirjoittavien toimittajien edessä. Hän olisi voinut kävellä kaikkien ohi itkeskellen, aina pukusuojaan saakka.

Valinta oli siis täysin Potkosen ja hänen valmentajansa käsissä. Potkonen päätti pysähtyä, mutta ei tunnemyrskyltään pystynyt juuri puhumaan tv-haastattelussa.

Toimittaja ei siis edes voinut pakottaa Potkosta haastatteluun, vaan kyse oli Potkosen omasta tahdosta.

Toimittaja huomasi nopeasti, ettei haastattelusta tule mitään ja lopetti sen muutaman kysymyksen jälkeen. Tämän jälkeen Potkonen jatkoi kirjoittavien toimittajien eteen ja itku jatkui. Mutta kun paikalla ei ollut kameroita, pystyi Potkonen rauhoittamaan itseään ja jopa analysoimaan suoritustaan.

Samankaltainen tilannehan tapahtui Rion olympialaisissa, silloin kansan sydämet sulatti itkevä Petra Olli.

On siis turha syyttää toimittajia siitä, jos urheilija purkaa tunteitaan heti suorituksen jälkeen ja tuo tunteenpurkaus tallentuu kameroille. Toimittajat ja kuvaajat ovat kisoissa tekemässä töitään, he eivät lähtökohtaisesti ole urheilijoiden tukihenkilöitä, vaan pyrkivät välittämään kisakatsomoihin juuri tunteita ja tapahtumia tulosten takaa.

Huoltajat ja valmentajat kantavat suoritusten jälkeen suurimman vastuun siitä, miten urheilija reagoi eri tilanteisiin. Yleisurheilussa urheilija on omillaan siihen saakka kunnes pääsee pukuhuoneeseen. Heidän kanssaan näitä mediakäytävän esiintymisiä on harjoiteltava etukäteen.

Harvassa lajiliitossa tai edes olympiakomiteassa on panostettu tähän erittäin tärkeään asiaan. Ehkä olisi aihetta.

Ja loppuun onnittelut Wilma Murrolle. Vuosi sitten hän käveli vielä leikkauksen jälkeen kepeillä, nyt hän on olympialaisten vitonen. Ja nythän se tie kohti mitalitaistoja vasta on aukeamassa.

Jari Porttila