• Jari Porttila

Analyysi: Joni Mäki pelasi kovilla panoksilla


Kaksi kolmesta, onnistumisprosentti 66,6, se on parempi kuin normaalisti. Kaksi mitalia saman päivän aikana on mahtava saavutus suomalaisille, sanotaan mitä sanotaan.


Joni Mäki pelasi kovilla panoksilla parisprintin ankkurina. Kausi ennen Pekingiä oli ollut vuoristorataa, joka ei lupaillut jättipottia olympialaisista. Vapaan sprintin neljäs sija oli jo selkeästi ylärekisteriin mennyt suoritus, mutta parisprintin ankkurina hän teki jäätävän suorituksen.


Mennään suoraan siihen stadionin viimeiseen nousuun, nousuun jossa Johannes Kläbon odotettiin juoksevan Norjan kultaan. Ei juossut, kun oli joutunut niin koville Mäen kanssa, kultaan toki meni.


Mutta tapa jolla Mäki piti Venäjän ankkurin Terentevin takanaan oli jäätävä. Se vasemmalle kääntyvä kurvi, jossa venäläinen yritti väkisin puristaa Mäen ohi- sisäkautta. Tapa jolla Mäki sulki ”takaoven” oli jäätävä. Sieltä oli mahdotonta yrittää ohi ilman ”kolaria”, sen venäläinenkin tajusi.


Loppusuoralla Mäki piti Terentevin takanaan, ottaen saman etenemiskohdan kuin Kläbo. Sisäladun ja kakkosladun välissä oli liukkain ”linja”, venäläinen yritti rinnalle sisälatua pitkin, mutta sinne vaan jäi, lopulta suoraan Jonin taakse.


Se oli mitä suurimmassa määrin voitettu hopea. Nyt Iivo Niskasella on värisuora Pekingistä ja hän voi lähteä 50 km kisaan nauttimaan hiihtämisestä. Kuka tietää mitä se tuo tullessaan.


Niskasen kisat ovat olleet juuri niin kovat, kuin hän itse odotti. Nyt on jäljellä vielä se jättiyllätys kuninkuusmatkalla, vapaalla hiihtotyylillä!


Naisten parisprintissä koettiin pettymys, se on pakko sanoa ääneen. Pari Niskanen-Pärmäkoski olivat perinteisen kympin parhaat ladulla olleet hiihtäjät, joten heiltä oli lupa odottaa mitalia. Ruotsin kaksikko Dahlqvist-Sundling eivät hiihtäneet perinteisen kymppiä, mutta olivat vapaan sprintin 1. ja 2. Heiltäkin odotettiin mitalia ja sen he ottivat.


Harva sen sijaan odotti mitalia, saatikka kultaa Saksan kaksikolta Hennig-Carl. Carl pääsi kisaan mukaan vasta varanaisena, mutta ankkuroi joukkueensa voittoon. Se että perinteisen kympin 7. Stupak parinsa Neprjaeva ( perinteisen pronssi ) voitti suomalaiskaksikon oli myös yllätys, mutta siihen osattiin toki varautua.


Suomalaisten mitali meni käytännössä ankkuriosuuden ensimmäiseen nousuun. Pärmäkoski pääsi Saksan ankkurin kanssa noin 20 metrin karkumatkalla nousuun, mutta kaksikko antoi Ruotsin ja Venäjän ajaa heidät kiinni. Ei olisi pitänyt.


Lopullisesti mitali karkasi siinä viimeisen, stadionnousun alla, kun Krista törmäili Ruotsin ankkurin kanssa, menetti rytminsä ja sai sen seurauksena adrenaliinipiikki heitti hapot jalkoihin.


Harmi, ettei kaksikon pitkää yhteistä matkaa kruunattu olympiamitalilla.


Naisten jääkiekossa Leijonat ottivat omansa. Puhdas 4-0 voitto Sveitsistä ei jättänyt selittelyille sijaa. Joukkue kasvoi turnauksen aikana ja pystyi mitalipelissä täyttämään ne saappaat, joihin sitä oli soviteltu.


Joukkueen henkinen kantti oli moneen otteeseen kovilla ennen olympialaisia ja vielä niiden alkaessa, mutta nykyinen valmennusjohto pystyi palauttamaan focuksen pääasiaan ja antoi loistavan näytön tulevasta.


Tässä kohtaa voidaan tietysti keskustella naisjääkiekon asemasta talvikisoissa, mutta samalla voitaisiin myös keskustella monesta muustakin lajista. Esimerkiksi kelkkailussa on aivan liian montaa lajia, joissa ei synny kunnon maailmanlaajuista kilpailua. Miksi emme puhu siitä?


Sen sijaan Suomessa on nyt herättävä siihen tosiasiaan, että Leijonien asema Euroopan ykkösjoukkueena ei ole enää kiveen hakattu. Jääkiekkoliiton on panostettava lajiin huomattavasti enemmän, jos mitaliputken halutaan jatkuvan.


Jari Porttila


276 views0 comments

Recent Posts

See All