• Jari Porttila

Analyysi: Kuka vedätti ja ketä Rukalla?


Kuka vedätti ja ketä?


Siinä päivän kysymys Rukalla.


Katsojat syyttivät kisajärjestäjiä vedätyksestä, kun kenttäkuulutus hehkutti Iivo Niskasen mukanaoloa päivän kisassa, vaikka Niskasen poisjäännistä oli kerrottu jo kymmenen minuuttia aikaisemmin ainakin YLE:n lähetyksessä.


Moni oli saapunut Rukalle pitkänkin matkan takaa, katsomaan Iivoa. Moni myös poistui hiihtostadionilta heti kun selvisi, ettei Niskanen hiihdäkään.


Niskanen, kaikki norjan miehet ja Dario Gologna jättivät huippuhiihtäjistä sunnuntain kisan väliin kovan pakkasen vuoksi. Järjestäjien mittarit näyttivät -18 ja se on alle säädetyn -20 pakkasasteen. Sääntöjen mukaan kisa voitiin siis hiihtää.


Niskasen päätös oli varmasti oikea. Tässä vaiheessa kautta n turha hankkia harjoituksiin negatiivisesti vaikuttavaa hengitystiehyeiden tulehdusta. Eikä toinen kisa putkeen lähes -20 pakkasessa varmasti olisi tehnyt hyvää lihaksistollekaan.


Seuraavat maailmancupin kisat tulevat vastaan jo ensi viikonloppuna. Kisoja siis riittää, eikä olympiatalvea kannata vaarantaa, ei edes kotiyleisön edessä.


Katsojia tietenkin harmitti, se on ymmärrettävää. Niskasta ei kuitenkaan kannata päätöksen vuoksi syyttää.


Naisten puolella ei nähty kovien nimien poisjääntiä. Therese Johaug otti nyt omansa ja se maistui. Voitto ravisti Johaugin selästä ison apinan, hän oli oikeasti huolissaan lauantain esityksestään. Johaug oli hävinnyt edellisen kerran 10 km perinteisellä vuonna 2015, joten lauantaina katkesi kuuden vuoden voittoputki.


Ei norjalaisen meno kuitenkaan ollut sellaista johon olemme tottuneet. Frida Karlsson pysyi 10 sekunnin päässä norjalaisesta, vaikka aluksi näytti, että tämä menee menojaan. Ei näytä enää menevän ja se on lajille vain hyvä asia.


Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen olivat jo sillä tasolla, että paikka maailmancupissa on 10 parhaan joukossa ja nappihiihdolla palkintopallilla. Karlsson ja Johaug tuntuvat olevan karussa, mutta heidän jälkeen sijat 3-10 ovat kymmenen hiihtäjän hanskassa.


Suomalaisittain viikonloppu oli hyvä. Toki päävalmentaja Teemu Pasanen vakuutti maximusportille alkuviikosta, että kotikisoista otetaan useampi palkintopallisija. Olisi otettukin, jos Iivo olisi hiihtänyt sunnuntaina.


Distanssimatkoilla Iivo, Krista ja Kerttu ovat Pekingissäkin mitaliehdokkaita. Kun tähän lisätään vielä viestit, niin Suomen ei tarvitse lähteä olympialaisiin lakki kourassa.


Jari Porttila


292 views0 comments

Recent Posts

See All