top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Analyysi: Onko syytä olla huolissaan?



Suomen miesten viestijoukkue jäi Lillehammerin maailmancupissa sijalle 11. Viestikisa oli kauden ensimmäinen ja samalla myös viimeinen ennen Pekingin olympialaisia. Onko meidän siis syytä olla huolissaan?


Joukkue hiihti nyt ilman Oberin avaajaa Ristomatti Hakolaa. MM-kisoissa Hakola tuli vaihtoon toisena, nyt hänen paikallaan hiihti Perttu Hyvärinen. Hyvärinen kolaroi edellään kaatuneen Saksan hiihtäjän kanssa ja sen seurauksena kärki pääsi karkaamaan. Jopa kakkosjoukkueen Lauri Vuorinen tuli vaihtoon ennen Hyväristä.


Hyvärinen tuli vaihtoon kahdeksantena, eroa kärkeen syntyi 17 sekuntia. Aloitus osoitti, että pärjätäkseen arvokisoissa, on avaajan tultava kärjen mukana ensimmäiseen vaihtoon. Nyt Iivo Niskanen joutui kiskomaan toisella osuudella alusta liian kovaa, saadakseen kärjen kiinni. Se söi irtiottoa lopusta.


Hyvärisen esityksestä paistoi läpi se, että hän ei ollut oikein taktisestikaan sisällä roolissaan. Mies jättäytyi letkassa aivan liian kauas, juuri silloin altistutaan sille, että kun edessä tapahtuu, on takaa vaikea reagoida. Nyt kolaroitiin.


Niskasen esitys oli juuri niin hyvä kun odotettiin. Iivo oli osuutensa nopein, kun taakse jäi Aleksander Bolshunov ja Emil Iversen, kertoo se jo paljon. Niskanen piikitteli osuutensa jälkeen YLE:n haastattelussa asiantuntijoita, joiden mielestä hänen kuntonsa oli romahtanut viikossa.


Iivon kohdalla kaikki on kunnossa. Pahin virhe johon hän voisi syyllistyä, on se, että ryhtyisi kuunteleman ohjeita sivustalta. Olympiajuna puksuttaa aikataulussaan.


Remi Lindholm antoi vahvan näytön kolmannella osuudella. Hän pystyi roikkumaan viimeitä kilometriä lukuun ottamatta hyvin kärkiryhmässä, siinä meillä on tulevaisuuden viestin luottomies.


Joni Mäki romahti ankkuriosuudella täydellisesti. Syy oli selvillä jo ennen starttia; miehen keuhkot eivät olleet kunnossa Rukan pakkaskisan jäljiltä ja kun ei saa kunnolla happea, on vaikea hiihtää kovaa.


Mäki teki heti kisan jälkeen oikean päätöksen ja palaa Suomeen parantelemaan itseään. Korkeanpaikan leiri ja kisat Davosissa on syytä jättää väliin. Oberin sankarin itseluottamukselle vaisu hiihto ei varmasti tehnyt hyvää, mutta kun syy siihen on selkeä, ei paniikkinappulaa ole syytä painaa.


Eihän miesten esitys ollut millään mittarilla hyvä, mutta ei sen perusteella ole syytä painaa paniikkinappulaa. Sen kisa tosin osoitti, että Hakolaa kaivataan aloittajan paikalle, sillä Iivolle on pedattava mahdollisuus kunnon irtiottoon.


Naisten puolella nähtiin se ainoa otatus olympialaisia varten.


Joukkueen syömähammas, Krista Pärmäkoski katseli kisan TV:n välityksellä, mutta siitä huolimatta joukkue taisteli hyvin.


Johanna Matintalo avasi hyvin ja tuli kärjen mukana vaihtoon. MM-kisoissa Matintalo hiihti toisen osuuden ja Jasmi Joensuu avasi. Nyt toisella osuudella oli Anne Kyllönen, hän oli osuuden viidenneksi nopein jääden kärjestä 20 sekuntia.


Kerttu Niskanen hiihti nyt kolmannen osuuden, MM-kisoissa sen hiihti Riitta-Liisa Roponen. Kerttu piti asetelmat, mutta ei pystynyt nostamaan Suomea mukaan palkintopallitaisteluun. Toisaalta hän oli vain seitsemän sekuntia hitaampi kuin kolmannella osuudella hiihtänyt Therese Johaug.


Johaug oli vasta osuuden neljänneksi nopein, nopein oli Norjan kakkosen Ranghild Haga! Norja oli edellisen kerran hävinnyt naisten viestin 2000-luvun alkupuolella, mutta nyt kauden alun trendi oli hallitseva; Johaugista ei ollut irtiottoon.


Norjan jäi lopulta viestissä kolmanneksi. Se oli jopa NRK:n televisiolähetyksen ohjaajalle niin valtava shokki, että hän ei huomannut komentaa kuvaa loppusuoralle, kun Suomi ja USA taistelivat neljännestä sijasta! Julia Kern voitti lopulta loistavasti hiihtäneen Jasmi Joensuun puolella monon mitalla.


Joensuu oli koko joukon nopein ankkuriosuudella. Se oli loistava signaali valmennusjohdolle. Nyt Pärmäkoskea ei tarvitse ”pakottaa” olympialaisissa ankkuriksi, vaan häntä voidaan käyttää kuin Iivo Niskasta miesten viestissä.


Itse asiassa viestit siis antoivat enemmän kuin ottivat. Naisten olympiaryhmäksi on ehdolla nelikko Matintalo-Niskanen-Pärmäkoski-Joensuu ja tuo nelikko on valmis taistelemaan mitalista. Miehissä nelikko näyttäisi tällä hetkellä seuraavalta: Hakola-Niskanen-Hyvärinen-Mäki. Vaihdokset ovat todennäköisempiä miehissä kuin naisissa.


Jari Porttila



274 views0 comments
bottom of page