• Jari Porttila

Analyysi: Pekingin valinnat helpottuivat


Hiihdon SM-kisoissa ei annettu kansainvälisiä näyttöjä olympialaisia varten, mutta kummasti ne helpottivat valintaprosessia.


Valmennusjohto voi esittää tiistaina olympiakomitealle jo lähes täyttä joukkuetta. Iivo Niskasen ja Lauri Vuorisen ohella kisalipun saavat Ristomatti Hakola, Joni Mäki ja Perttu Hyvärinen. Kuudennenkin kisalipun voisi jo antaa Remi Lindholmille.


Mäen esitys sunnuntain sprintissä oli juuri niin kova kuin perjantaina uskoi, yksi kunnon ”avaus”, paikat herkistyivät, eikä Mäelle löytynyt finaalissa vastusta.


Kuudennesta paikasta haaveili vielä ennen sunnuntaina myös Lauri Lepistö, mutta sprintin neljäs sija tuhosi nuo unelmat lopullisesti. Lindholmin kisamatkan puolesta puhuu hänen ikänsä; Remi täyttää viikon päästä 24-vuotta.


Naisten puolella tilanne on jokseenkin yhtä selvä kuin naisissa. Tiistaina kisalippu isketään jo valittujen Krista Pärmäkosken ja Kerttu Niskasen lisäksi ainakin Jasmi Joensuun, Johanna Matintalon ja Katri Lylynperän käteen. Lippu voitaisiin myös antaa Anne Kyllöselle ja sprintin finaalissa kaatuneelle Jasmin Kähärälle.


Valmennusjohto tosin oli ilmoittanut viikon alussa Matintalolle, että tämän on syytä hiihtää Imatran viikonloppuna ja annettava lisänäyttöjä. Vai oliko kyse kuitenkin siitä, että Tourilta poissaolleet hiihtäjät haluttiin mukaan SM-kisoihin niiden statuksen vuoksi?


Riitta-Liisa Roposen kohdalla käy niin, että näyttöpaikat loppuvat. Planican maailmancupin kisoissa on yhdistelmäkisa ja se on hänen viimeinen oljenkortensa. Ja juuri sen vuoksi naisten kohdalla jätetättäneen vielä se seitsemäs paikka leimaamatta.


Hyvin pitää Roposen hiihtää, jotta suistaisi Kähärän pois kisakoneesta. Kähärällä on kuitenkin takataskussa Dresdenin maailmancupin neljäs sija parisprintistä Joensuun kanssa. Samoissa kisoissa hän oli sprintissä kymmenes.


Kähärä täyttää tänä vuonna 22-vuotta ja on niitä nimiä, jotka jo vuoden 2026 olympialaisissa ovat mitalitoivojamme.


Valintatilanne ei ole valmentajille koskaan helppo. Painetta tulee monelta suunnalta, mutta onneksi kriteerit ovat kaikille samat. Kansainväliset näytöt ratkaisevat ja painopiste on tämän talven kisoissa.


Jari Porttila


797 views1 comment