Analyysi: Tähän kariutui Herolan mitalihaave

Yhdistetyn dramattisessa normaalimäen kisassa Suomen Ilkka Herolalla oli kaikkien aikojen mahdollisuus ottaa olympiamitali, jopa kulta, mutta lopulta kaikki kariutui viimeisen kilometrin aikana.

Hiihto-osuuden piti olla kuin petattu suomalaiselle, mutta silloin kun piti iskeä, eivät Herolan jalat enää toimineetkaan.

Kyse oli mitä ilmeisemmin kehon sopeutumisprosessissa korkeaan ilmanalaan.

Kun maailmancupin viimeinen kisa käytiin Seefeldissä tammikuun 30. päivänä, oli Herola koronasta toivuttuaan koko joukon toiseksi nopein hiihtäjä. Hän jäi Itävallan Lamparterille vain neljä kymmenystä. Keskiviikkona hän jäi samalle miehelle 12 sekuntia.

Kisan voittaja Vinzenz Geiger jäi Herolalle reilu viikko sitten viikonlopun viimeisessä kisassa 24 sekuntia! Kymmenen päivää tuon kisan jälkeen Geiger jätti Herolaa 43 sekunnilla. Vaikka edes päivät eivät ole veljiä keskenään, syntyi eroa viikossa saksalaiselle 67 sekuntia! Se on paljon se.

Osaselitystä voidaan hakea kalustosta. Herolalla ei ollut tv-kuvien perusteella allaan ainakaan kisan luistavin suksi, mutta sen piikkiin ei voi laittaa kuin korkeintaan 15-20 sekuntia. Se ei selitä viikon sisällä tapahtunutta romahdusta.

Ainoa järkevä selitys sille on se, että Herolan elimistö ei ollut adaptoitunut kunnolla korkeaan ilmanalaan. Suomessa oh tehty paljon tutkimuksia siitä, mitä elimistössä tapahtuu, kun urheilija siirtyy ohueen ilmanalaan.

Korkealla normaalisyke on korkeampi ja sitä kautta myös anaerobinen kynnys on matalammalla, tutkimusten mukaan 5-15 lyöntiä, kuin merenpinnan tasolla. Suomeksi sanottuja ”noutaja” tulee nopeammin.

Elimistön sopeutumisessa korkeaan ilmanalaan on vaihteluita. Toisilla kroppa toimii hyvin jo viikon sisällä, toisilla se voi viedä enemmän aikaa. Adaptoinnissa pitää myös muistaa, että kroppa vaatii korkealla enemmän nestettä kuin merenpinnan tasolla. Reilusti.

Yhdistetyn kisan viimeisen 500 metrin aikana näimme käytännössä sen, mitä tapahtuu kun lihas saa liikaa laktaattia, sitä kuuluisaa maitohappoa. Varmaan kultaan matkalla ollut Johannes Rydzek sammui täysin ja tuli maaliin viidentenä, juuri ennen Herolaa.

Hiihtäjät valmistautuivat korkealla kilpailemiseen leireilemällä yli viikon korkealla, ennen hiihtopaikalle saapumista. He olivat olleet totuttamassa elimistöään yli 10 päivää ja olivat sen vuoksi valmiita kilpailemaan heti täydellä teholla.

Yhdistetyn miehet olivat olleet korkealla vaan kilpailivat normaaliolosuhteissa viikkoa ennen olympialaisia. Suomalaiset tutkimuksetkin kertovat, että se ei riitä. Miksi siis toimittiin näin?

Karinen-Mustonen-Tikkanen tutkimuksessa todetaan ”Sopeutumisprosessia ei voida keinotekoisesti tehostaa, vaan kaikki riippuu elimistön omasta kyvystä sopeutua (Bartsch, Merki ym. 1993). Sopeutuminen on myös hyvin yksilöllistä ja geneettisillä tekijöillä arvellaan olevan suuri merkitys sopeutumisessa.”

Herolan kohdalla syy oli selkeä, hän tarvitsi yhden kisaviikon tämän viikon puolella ennen olympialaisia. Kolikon toinen puoli nähtiin sitten siinä, että hänen elimistönsä ei vielä kestänyt korkealla kilpailemista.

Ensi viikolla tilanne on jo toinen, mutta niin se on kaikilla muillakin, nyt sammuneilla urheilijoilla. Ja viikon kuluttua kilpaillaan suurmäessä, jossa erot muodostuvat lähes tuplasti suuremmaksi kuin pikkumäessä. Sopii vain toivoa, että Herolan hyppy kulkee silloinkin yhtä hyvin kuin normaalimäessä.

Ja niille, jotka pahoittavat mielensä siitä, ettei kuudes sija kelpaisi toimittajille, sanottakoon, että tietenkin se on hieno sijoitus olympialaisissa. Mutta kun huippu-urheilijalla on mahdollisuus jopa kultaan, on tietenkin syytä analysoida, miksi siihen ei ylletty.

Kyllä huippu-urheilijat ymmärtävät sen.

Jari Porttila