top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Analyysi: Urheilu iskee täysillä, kuinka käy jääkiekon MM-kisojen?


Kansainväliset urheilujärjestöt ovat osoittaneet taipuvuuttaan reagoimalla rajusti Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Kahden vuorokauden sisällä lähes kaikki Venäjälle suunnitellut kansainväliset urheilutapahtumat on peruttu.


Nopeita päätöksiä ovat tehneet kansainvälinen hiihtoliitto FIS, joka perui kaikki FIS:n alaisten lajiliittojen maailmancupin kisat venäjältä. Venäjällä ei järjestetä hiihdon maailmancupin päätösviikonloppua, naiset eivät hyppää mäkeä maassa, eikä siellä järjestetä freestylen maailmancupin kisoja.


FIS ei ole vielä ilmoittanut missä maailmancupin päätösviikonloppu hiihdetään, mutta vahvimmilla tuntuu olevan Ruotsi. Viikonloppuna hiihdetään Lahdessa, viikon päästä Oslossa ja sen jälkeen Falunissa.


UEFA perui perjantaina jalkapallon Mestarien liigan finaalin Pietarista. Finaali pelataan uuden päätöksen mukaan Pariisissa. Nopeaa toimintaa liitolta, se sai kiitosta myös Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahdelta.


-Palloliitto tukee Uefan päätöstä ja mahdollisia muita jatkotoimenpiteitä, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti sanoo tiedotteessa.


Nuo muut toimenpiteet voivat olla kansainvälisten sarjojen otteluiden siirtäminen pois Venäjältä. Tuskin mikään seura haluaa viedä pelaajiaan hyökkäyssotaa käyvään maahan.


Kaupallisuuden perikuvaksikin syytetty F1-sarja ilmoitti myös perjantaina, että näissä olosuhteissa sen on peruttava ensi kesän Venäjän osakilpailu. Päätöstä ennen Sebastian Vettel oli kritisoinut rankasti Venäjää ja ilmoittanut, ettei hän suostu ajamaan maassa.


Nyt ei tarvitse.


Jokerit ilmoitti perjantaina päättävänsä KHL-kautensa tähän päivään. Jokerien piti aloittaa pudotuspelit tiistaina Moskovan Dynamoa vastaan. Jokerien omistaja Jari Kurri ei halunnut kommentoida Jokerien tulevaisuutta KHL:ssä.


Suomen kultaleijonista puolet pelaa KHL:ssä ja muiden seurojen pelaajilla on työsuhde seuraansa, joten he joutuvat palaamaan Venäjälle. Discovery-kanava sen sijaan ilmoitti perjantaina, ettei se televisio KHL:n pudotuspelejä. Mestaruus ratkaistaan siis ilman länsimaista yleisöä.


Jokerien pelaajat saavat sen sijaan etsiä itselleen loppukaudeksi pelipaikkaa SM-liigasta. Seurasiirtoja saa tehdä 1.3 saakka, joten ainakin olympialaisissa kultaa vieneet leijonat löytänevät pelipaikan Liigasta. Kevään MM-kisoja ajatellen se onkin hyvä asia.


Saako Venäjä sitten osallistua kevään MM-kisoihin? Toinen kisojen päänäyttämöistä, Hartwall areena on pakotelistalla olevien venäläisten omistama, nyt Jääkiekkoliitto joutuu miettimään voidaanko siellä ylipäätään pelata MM-otteluja, vai siirretäänkö pelit Turkuun?


Jääpallon MM-kisat oli tarkoitus käydä keväällä Venäjällä. Nyt Suomi ja Ruotsi ovat ilmoittaneet, etteivät matkusta Venäjälle. Tätä kirjoitettaessa kansainvälinen jääpalloliitto ei ollut perunut MM-kisoja, mutta pakkohan sen on, jos kaksi perinteistä mitalimaata jäävät kisoista pois sodan vuoksi.


Suomen Uimaliitto puolestaan tiedotti perjantaina, ettei se aio lähettää urheilijoita Venäjällä pidettäviin kilpailuihin missään neljästä lajistaan (uinti, uimahypyt, taitouinti ja vesipallo).


Venäjälle on myönnetty esimerkiksi kuluvan vuoden uinnin nuorten ja aikuisten MM-kilpailut ja taitouinnin FINA Cup -osakilpailu.


Uimaliitto vaatii, että Venäjä on suljettava kansainvälisestä urheiluyhteisöstä. Uimaliitto vaatii myös, että venäläisten urheilijoiden osallistuminen kansainvälisiin arvokilpailuihin pitää estää.


Kansainvälinen yleisurheiluliiton WA:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski puolestaan kertoo, että venäläisurheilijat eivät voi jatkossakaan edustaa Venäjää, vaan heidän maatunnus on ANA.


-Venäläisiltä on kielletty jo vuodesta 2015 lähtien maatunnusten käyttö valtiojohtoisen doping-ohjelman vuoksi. Sota ei aiheuta tilanteeseen muutosta, vaan heiltä kielletään yhä maansa edustaminen.


-Arvokisoihin voi vuonna 2022 osallistua 20 venäläistä yleisurheilijaa. Olen itse kolmihenkisen komiten jäsen, me päätämme tiukkojen kriteerien pohjalta ketkä saavat kilpailla talven MM-hallikisoissa ja kesän MM-kisoissa, Pihlakoski muistuttaa.


Urheilujärjestöjen järeät toimet merkitsevät käytännössä sitä, että Venäjä suljetaan kokonaan kansainvälisen urheiluyhteisön ulkopuolelle. Se on teko, joka iskee todella rajusti venäläisyyden ytimeen. Kun tavalliselta kansalta viedään mahdollisuus nauttia urheilusta ja kannustaa urheilutähtiä kansainvälisissä kisoissa, on se kova takaisku Putinin hallinnolle.


Tavallisille venäläisille tuskin riittä, että maassa pelataan KHL-otteluita ja kotimaan jalkapallosarjaa.


Jari Porttila


65 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page