• Jari Porttila

Antti Ruuskanen ”Unelma oli olympiakulta, lähelle päästiin”


Keihäänheiton olympialaisten hopeamitalisti ja Euroopan mestari Antti Ruuskanen lopetti uransa. Ruuskanen oli ilmoitettu mukaan Kalevan kisoihin, mutta hän vetäytyi karsinnasta ja sen sijaan hänet kukitettiin karsinnan jälkeen.


Ruuskanen ilmoitti keihäänheittäjien edessä, että ura on nyt ohi ja jatkossa hän keskittyy vaimonsa kanssa vauvan hoitoon.


-Olympiakulta oli unelmani pikkupojasta lähtien, aika lähelle sen toteutumista päästiin, Ruuskanen huokaisi.


Ruuskanen sai Lontoon olympialaisista 2012 hopeaa, Rion olympialaisissa 2016 hän oli kuudes ja Tokion olympialaisiin Ruuskanen ei enää päässyt mukaan. MM-kisoissa Ruuskanen oli kahdesti viides ja Amsterdamin EM-kisoistakin hän saalisti pronssia.


-Vaikka en päässyt mukaan Tokion kisoihin, niin oli oikea ratkaisu jatkaa uraa vielä vuosi ja yrittää mukaan. Eipähän jäänyt ainakaan jossiteltavaa, Ruuskanen kertoi.


Ruuskasen suunnitelmissa oli kilpailla vielä Kalevan kisoissa ja päättää uransa Suomi-Ruotsi maaottelussa. Kroppa oli kuitenkin toista mieltä.


-Heittokäden hauis sanoin yhteistyön irti. Teimme olympialaisten aikaan kovia heittoharjoituksia, mutta tuossa viikko sitten käsi kipeytyi. Sen jälkeen ei ollut enää järkevää heittää, riskit suurempaan loukkaantumiseen olivat kuitenkin olemassa.


Ruuskanen kertoi nyt keskittyvänsä kotona olevan pienokaisen hoitoon yhdessä vaimonsa kanssa, mutta ei pitänyt lainkaan mahdottomana siirtymistä jossain vaiheessa valmennustehtäviin.


Urheiluliitossa puhaltavat nyt uudet tuulet sen suhteen, että entiset huippu-urheilijat halutaan rekrytoida mahdollisimman nopeasti lajin pariin. Tero Pitkämäen palkkaaminen keihään lajivalmentajaksi on tästä hyvä esimerkki. Ei varmasti mene pitkään, kun Ruuskanen alkaa haravoida tulevia huippuja lajin pariin.


-Ei se mahdotonta ole.


Ruuskasen ennätykseksi jäi vuonna 2015 heitetty 88.98. Ruuskasen kymmenen parhaan kisan keskiarvo oli 87.56.


Ruuskanen seurasi siis keihään karsintaa katsomosta. Karsinnan jälkeen hän luovutti symbolisesti viestikapulan, tässä tapauksessa keihään nuorten maailmanmestaruuden juuri voittaneelle Janne Läspälle. Juuri Nairobista kotiutunut Läspä ei selviytynyt finaaliin.


Keihään sunnuntaisesta finaalista putosivat myös yli 80 metriä tänä vuonna heittänyt Jarmo Marttila ja 79.77 tällä kaudella heittänyt Teemu Narvi. Pekingin olympialaisten vitonen Teemu Wirkkala oli karsinnan yhdeksäs. Karsintarajan 75.00 ylitti kaikkiaan kuusi heittäjää.


Jari Porttila


109 views0 comments