Blogi ”Pelkäsivätkö urheilujohtajat suututtavansa poliitikot?”

Otsikko on suora lainaus päätoimittajan podcastista Kisakatsomo, jonka voit kuunnella täältä https://open.spotify.com/episode/5QTTJTBQXj0QV6gaLPP6q5 .

Kysymyksen esitti asiantuntija, yleisurheiluvalmentaja Mika Järvinen.

Järvisen kysymys oli vastaus päätoimittajan kysymykseen, miksi urheilujohtajat ja Eduskunnan urheilutaustaiset kansanedustajat vetivät matalaa profiilia urheilun määräraha-asiassa. Miksi kukaan ei noussut vastustamaan asiaa yhtä äänekkäästi kuin kulttuuriväki.

Eduskunnassahan nähtiin sellainenkin ihme, että Pirkka-Pekka Petelius (vihr) piti puheenvuoron, jossa paheksui voimakkaasti hallituksen, jossa siis myös vihreät istuvat, toimia kulttuurialan tukien leikkauksesta. Taisi olla toinen kerta, kun Petelius piti puheenvuoron eduskunnassa.

Mutta piti sen omiensa puolesta, siis sen viiteryhmän, jonka edustajana hän profiloitui ennen vaaleja ja josta hän keräsi varmasti myös eniten ääniä.

Eduskunnan urheiluihmiset olivat sen sijaan kyselytunnilla hiljaa leikkauksista. Kun katson tänään lauantaina heidän some-postauksia, niin hiljaista on sielläkin. Sari Multala on ainoa urheilupiirien kansanedustaja, joka on ottanut kantaa asiaan.

Entiseen aikaan olympiakomitean puheenjohtaja olisi pitänyt tiedotustilaisuuksia, jossa ”siipimiehinä” olisivat olleet suurimpien lajiliittojen puheenjohtajat.

Nyt oltiin vain hiljaa ja tyydyttiin siihen, mitä saadaan.

Se ei ehkä ole se oikea tie tehdä urheilusta ja liikunnasta hovikelpoista. Jos urheiluväki ei itse ole ylpeä siitä työstä, jota he tekevät kaikkien suomalaisten eteen, niin kukas sitten?

Jos omaa työtä ja tekemistä ei arvosteta edes sen vertaa, että noustaisiin barrikaadeille silloin kun toiminta-avustuksista ollaan leikkaamassa 12 miljoonaa, niin milloin sitten?

Korona ja sen myötä tulleet liikuntarajoitukset lähes tuhosivat kuntoliikunnan ja nuorten harrastustoiminnan. Nyt kun liikkua saa, ei seuroilla olekaan tarpeeksi vetäjiä ja jopa koulujen liikuntakerhoihin osallistuvien määrää on jouduttu rajaamaan. Kaikki eivät pääse mukaan.

Urheilujohtajien olisi pitänyt hokea tätä mantraa ja saada toimintaan lisää rahaa. Näin tapahtui Ruotsissa, mutta siellä asioita katsotaankin vähän eri kulmasta kuin Suomessa.

Ei sitten tarvitse kahden olympiadin jälkeen ihmetellä, minkä vuoksi Ruotsi saalistaa niin paljon enemmän olympiamitaleja kuin suomalaiset ja kuinka on mahdollista, että heillä kuluu rahaa terveyspalveluihin paljon vähemmän kuin meillä.

Jari Porttila