top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Bottas rajun kolarin jälkeen ”Syy oli Russelin”


Valtteri Bottaksella oli selkeä näkemys hänen ja George Russelin hurjasta kolarista Imolan kisassa. Kolarin seurauksena kummankin autot hajosivat tuhannen päreiksi radalle, mutta kuskit selvisivät mustelmilla.


-En ymmärrä mitä hän valitti, syy oli selkeästi hänen, Bottas kuittasi Autosportille.


Hidastukset tosiaan osoittivat, että Bottas jopa antoi tietä Russelille, mutta tämä menetti autonsa ohjattavuuden ennen kolaria ja pamautti näin Bottaksen kylkeen. Kummankin kisa päättyi siihen ja romurallin seurauksena koko kisa keskeytettiin 20 minuutiksi.


-Näin tilanteesta hidastuksia ja niidenkin mukaan jätin hänelle tarpeeksi tilaa. Hän vain menetti autonsa hallinnan ja se oli sitten siinä.


Russel nousi autonromustaan nopeasti ulos ja käsi läpsäyttämässä Bottaksen autoa, kypärän viereen. Hidastusten perusteella hänen olisi pitänyt takoa omaa kypäräänsä.


Myös Bottaksella oli kisan jälkeen syytä itsetutkiskeluun, sillä hän ajoi koko kisan ajan sijoista ynnä muut. Keskeytyshetkellä hän oli yhdeksäntenä.


Kimi Räikkönen seurasi kaksikon kolaria aitiopaikalta, hän oli vain muutaman sekunnin päässä kaksikosta, kun alkoi tapahtua. Kimi sai päällensä hiilikuitua, mutta pystyi jatkamaan kisaa. Lopulta suomalainen toi Alfa Romeon maaliin yhdeksäntenä ja otti kaksi MM-pistettä.


Kimin suoritus oli hyvä, sillä viime kaudella hän oli kahdesti yhdeksäs. Viimeksi Kimi on sijoittunut paremmin vuonna 2019 Brasiliassa, jolloin hän oli sensaatiomaisesti neljäs. Kimi on sijoittunut MM-pisteille Alfa Romeolla nyt 12 kertaa ajamissaan 40 osakilpailussa.


Kilpailun voiton vei lähdössä kärkeen noussut Red Bullin Max Verstappen. Kisa aloitettiin märän kelin olosuhteissa ja niissä Verstappen on sarjan ehdoton ykkönen. Hänen voittonsa ei ollut missään vaiheessa uhattuna, ei edes keskeytyksen jälkeisessä uusintastartissa, jossa hän oli ajaa ulos.


Lewis Hamilton teki juuri ennen Bottasin kolaria ajovirheen ja putosi peräti yhdeksänneksi. Viimeisten kierrosten aikana hän nousi lopulta toiseksi ja kun hän ajoi myös kisan nopeimman kierroksen, johtaa hän yhä MM-sarjaan pisteen erolla Verstappeniin.


-Max oli tänään omaa luokkaansa, onnittelut hänelle siitä, Hamilton myönsi.


Nuorten esiinmarssin täydensi McLarenilla ajanut Lando Norris kolmannella sijallaan. Mies oli yhtä hymyä kisan jälkeen.


-Tämä oli hieno suoritus koko tallilta. Yritin pitää lopussa Hamiltonin takanani, mutta hän oli liian nopea minulle.


Seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Portugalissa.


Jari Porttila




41 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page