Wilma Murto oli yhtä hymyä karsinnan jälkeen. Kuva Jari Porttila
Wilma Murto meni vakuuttavalla tavalla seipään finaaliin, ylitettyään kaikki korkeutensa ensimmäisellä yrityksellä, myös karsintarajan 465. Ja mikä parasta, parhaat seipäät jäivät vielä ”pakkaan”.
-Käytin karsinnassa vain kolmea eri seivästä. Sinne jäi vielä neljä seivästä, jolla voi hypätä korkeammalta, Murto myhäili karsinnan jälkeen.
-Teknisesti hypyt olivat ihan hyviä, mutta tämä oli vasta karsinta.
Karsinta oli kaikkien aikojen kovatasoisin, sillä finaaliin vaadittiin tulos 465. Murto ylitti siis sen heti ensimmäisellään ja poistui heti sen jälkeen stadionilta.
-Olihan siellä tarpeeksi kuumaa ja kosteaa. Ei siellä viitsinyt olla yhtään kauempaa kuin oli pakko.
-Vähän sama tunne kuin olisi ollut hotellihuoneessa, jossa ilmastointi ei toimisi.
Hyppääjillä oli vaikeuksia ”pitojen” kanssa, kun kädet hikosivat, eikä ote pitänyt kunnolla.
-Minä käytän pihkaa käsissä. Se on tällaisissa olosuhteissa todella hyvää, ote pitää varmasti, Murto kertoi maximusportille.
Murto ja maailmantilaston ykkösnainen Katie Moon olivat karsinnassa juuri niin varmoja kuin odotettiin. Elina Lampela oli todella lähellä ylittää ennätyksensä 460, sekään ei lopulta olisi riittänyt finaaliin.
-Harmittaa kun se hyppy oli niin hyvä, mutta rima ei jäänyt ylös. Tämä oli kuitenkin paras arvokisani ja antoi valtavasti itseluottamusta jatkoa ajatellen, hän kertoi Maximusportille.
Viivi Lehikoinen oli vakuuttava 400 aitojen alkuerässä. Lehikoinen juoksi 25 sadasosan päähän SE:stä, vaikka ei puristanut radalle kaikkea.
-Se meni suunnitelmien mukaan, toki näin lopussa että olen neljän parhaan joukossa ja pystyin hiukan rentouttamaan juoksua.
Myös aidoissa taso oli jäätävän kova ja näyttää siltä, että finaaliin juostakseen Lehikoisen on paineltava uusi SE, ehkä jopa alle 54 sekunnin. Jos palautuminen sujuu helteessä hyvin, hän on siihen valmis.
Miesten kiekkopaikalla nähtiin kaikkien aikojen kisa. Ensin Slovenian Kristjan Ceh kiskaisi viimeisellään kisan kärkeen tuloksella 70.02. Ruotsin Daniel Ståhl vastasi kuitenkin heti perään ja heitti 71.46. Tulos jää vain 40 senttiä miehen ennätyksestä, mutta on kaikkien aikojen paras stadiontulos.
Ståhlin ennätystä voidaan juhlia myös Suomessa. Miehen mummi asuu Turussa ja Danielin pääsponsori on suomalaisomisteinen Capital Box. Yrityksen toinen tähti on muuten Armand Duplantis, suomalaisista tallista löytyy mm Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen.
Tiistaina suomalaisista pääsevät irti 100 aitojen juoksijat Reetta Hurske ja Lotta Harala. Kummankin tavoite on selvitä ensivaiheessa välieriin.
-Tiedän, että pystyn siihen, ei tänne ole tultu juoksemaan vain yhtä juoksua, Hurske painotti.
-Koko kausi on mennyt suunnitelmien mukaan. Nyt tavoitteena on juosta eristä jatkoon, uskon että paikkani on välierissä, Harala vakuutti.
Joonas Rinne nähdään 800 metrin alkuerissä, paikka välieriin olisi yllätys, mutta ei mahdoton sellainen.
-Hampaankoloon jäi sopivasti näyttämisen halua 1500 metrin jälkeen, Rinne viestitti. Hän jäi välieräpaikasta siinä vain seitsemän sadasosaa.
Illan huipentaa Viivi Lehikoisen 400 aitojen välierä, se merkitsee sitä, että illalla saatetaan juhlia uutta SE:tä.
Seuraa Live-uutisiamme facebookissa Kisakatsomo sivulta ja Instagramista @kisakatsomo ja @jariporttisporttila
Jari Porttila
Budapest
Comentarios