top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Day 9: MM-kisoihin suunnitellaan rajuja muutoksia


Oliver Helander oli MM-finaalissa seitsemäs, se oli hänen paras arvokisasuoritus. Kuva Jari Porttila.


Yleisurheilun MM-kisat saattavat jäädä historian monestakin syystä. Niiden aikana kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n puheenjohtaja sir Sebastian Coe teki selväksi, että kisojen rakenteen on muututtava; radikaalisti.


Maximusportin saamien tietojen mukaan Coe ajaa rajuja muutoksia, joista ensimmäinen on kisojen tiivistäminen. Budapestissa kisattiin yhdeksänä päivänä, Coe haluaa että kisat vedetään läpi kuudessa päivässä.


Tässä on kieltämättä pointtinsa. Nyt kisoja venytetään järjestäjien toiveesta kahden viikonlopun yli, näin kisapaikalle saadaan enemmän turisteja ja sitä kautta tietenkin rahaa. Budapestissakin tätä hyödynnettiin maksimaalisesti ja ennen turistille kohtuullisen siedettävä hintataso oli pompsahtanut yllättävän kovaksi.


Kaikki eivät välttämättä kannata kisojen tiivistämistä, sillä tv-oikeudet maksavat melkoisesti ja ainakin kaupalliset yhtiöt haluavat saada takaisin sijoittamiaan rahoja mainostajien kautta. Jos ohjelmasta pudotetaan pois kolme päivää, tietää se melkoista lovea sisään tulevan rahan muodossa ja silloin sen pitäisi näkyä tv-oikeuksien hinnassa. Ne tuskin tulevat laskemaan.


Coe haluaa myös supistaa kenttälajeja. Niiden määrä pysyisi samana, mutta suoritusten määrää on Coen mukaan saatava vähennettyä. Selkeää mallia ei vielä ole, mutta Coe kannattaa jo kokeiltuja malleja, joissa korkeudessa ja seipäässä olisi sallittua vain tietty määrä pudotuksia, esimerkiksi neljä koko kilpailun aikana.


Esillä on ollut myös ajatus, että kolmelle viimeiselle kierrokselle pääsisi Timanttiliigan tapaan vain kolme parasta urheilijaa. Tämähän olisi merkinnyt Budapestissa sitä, että naisten 3-loikan voittaja Julimar Rojas ei olisi päässyt hyppäämään kuudetta hyppyään ja olisi jäänyt kahdeksanneksi.


Coe on paaluttanut asemansa WA:n puheenjohtajana yhtä kovaksi kuin Primo Nebiolo aikanaan. Tämä merkitsee taas sitä, että hänen tahtonsa tuppaa menemään läpi. SUL;ssa olisikin hyvä muodostaa pikaisesti kanta uudistuksiin ja ajaa yhdessä Pohjoismaiden kanssa sitä sitten eteenpäin, vaikka se ei kaikilta osin myötäilisikään Coen suunnitelmaa.


Suomalaisittain MM-kisat olivat parhaat 18-vuoteen. Onnistujia oli laajalla rintamalla ja totaalisesti epäonnistuneita ei 40 urheilijan joukkueessa ollut kuin kourallinen. Näkymät etenkin ensi kesän EM-kisoihin ovat loistavat.


Suomessa yleisurheilusta on tullut yhä enemmän naisten ja alemmalla tasolla tyttöjen laji.

Yksilöurheilu vetää nuoria puoleensa hyvällä tahdilla, valtaosa heistä on tyttöjä.


Liitossa onkin tutkittu tarkkaan tilastoja, missä iässä lajin pariin tulleet pojat lopettavat ja mitä olisi tehtävissä, jotta he jatkaisivat pitempään.


SUL:ssa on pantu huolestuneena merkille se, että moni nuori tekee lajivalinnan jo 10-13 vuoden iässä. Kesälajeista jalkapallo vetää puoleensa lahjakkaita yleisurheilijoita ja kun yhteistyötä lajien välillä ei ole- eikä sitä ainakaan palloilun puolelta tunnuta haluttavankaan, käy yleisurheilussa kato.


Huolestuttava piirre on se, että joukkuelajien keskuudessa suoranaisesti kielletään jo 10-vuotiailta muiden lajien harrastaminen, jos halutaan olla mukana ykkösjoukkueessa. Tällaiset valmentajat unohtavat kuinka tärkeää nuorille on monipuolinen liikunta.


Eilinen juttuni Jakob Ingebritgsenistä sai valtavasti huomiota. Jopa norjalaiset kollegat tulivat kiittelemään siitä, että joku avasi kansainvälisestikin sitä solmua, jonka välirikko on aiheuttanut.


Voit seurata päivittäistä uutisointia Facebookissa Kisakatsomo sivulla ja Instagramissa @jariporttisporttila tililtä. Seuraava 30 minuutin Kisakatsomo ohjelma ilmestyy MTV:n Katsomossa ja CMorella keskiviikkona.


Jari Porttila

Budapest

1,216 views0 comments

Recent Posts

See All

Comentarios


bottom of page