top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

EM-finaalin kova hinta-brittifutis sukelsi tummiin vesiin


Englanti maksoi kovaa hintaa jalkapallon EM-finaalissa.


Ensin ns. fanit rynnivät Wembleylle ilman pääsylippuja, heitä olivat estelemässä ainoastaan järjestysmiehet, poliisivoimia ei näkynyt mailla halmeilla.


Sitten maajoukkueen valmentaja Gareth Southgate valitsi rankkareita ampumaan kolme nuorta pelaajaa- kun koko kolmikko epäonnistui, täyttyi some taas juuri sellaisista viesteistä, joista on pyritty eroon polvistumalla ennen peliä.


Voidaankin sanoa, että EM-finaalin tappion myötä brittifutis ja erityisesti sen ympärillä pyörivä äärines aiheutti sen, että brittifutis sivuilmiöineen vajosi taas tummiin vesiin.


UEFA joutui jo ennen finaalin rankaisemaan Englannin jalkapalloliittoa sakoilla fanien pöyristyttävän käytöksen vuoksi. Sakot eivät kuitenkaan merkinneet mitään näille ns. jalkapallofaneille. Kun he eivät osanneet Italian kansallislaulun sanoja, buuasivat he jälleen vierasjoukkueen kansallislaulun soidessa.


Varsin miehekästä käytöstä. Aikaisemminhan nämä ”fanit” olivat öykkäröineet pikkulapsille ja kaataneet eläkeläisten päälle olutta.


Britaniassa myönnetäänkin nyt, että maan tavoite saada vuoden 2030 MM-kisojen järjestelyoikeudet ei ainakaan helpotu sunnuntain finaalin tapahtumien vuoksi.


Englannin päävalmentaja Gareth Southgate on yrittänyt yhdistää brittiläistä kannattajakuntaa joukkueensa taakse. Hänen joukkueessa on toki kokeneita pelaajia, mutta myös nuoria, tummaihoisia tulevaisuuden tähtiä. Hän on antanut heille, etenkin Bukayo Sakalle paljon vastuuta, osoittaakseen että laji on monikulttuurinen myös Englannissa.


Saka on vasta 19-vuotias tulevaisuuden tähti. Southgate valitsi hänet joukkueensa viidenneksi, eli viimeiseksi rangaistuspotkun ampujaksi. Monet entiset pelaajat, nykyiset kommentaattorit arvostelivat valintaa. Heidän mielestään nuori lupaus pistettiin henkisesti liian vaativaan paikkaan, hänet ikään kuin heitettiin leijonien eteen ilman puolustusvälineitä.


Saka jäätyi pilkulla ja Italian sankari Gianluigi Donnarumma torjui hänen vetonsa. Kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu maalivahti osoitti sillä hetkellä suuruutensa, sillä hän ei tuulettanut villisti ratkaisevaa torjuntaansa ja lisännyt näin Sakan tuskaa. Donnarumma on itsekin vasta 22-vuotias.


Sakaa ennen pilkulta olivat epäonnistuneet juuri niitä varten muutamaa minuuttia ennen peliajan päättymistä kentälle vaihdetut Marcus Rashford, joka on 23 vuotias ja Jadon Sancho, jolla on ikää 21 vuotta. Kaksikko joutui vetämään rankkareita käytännössä täysin kylmiltään.

Gareth Southgate pisti siis nuoret tähtensä painekattilaan, vaikka myös kokeneet pelaajat odottivat vesi kielellä mahdollisuutta ampua pilkku.


-Minä tein valinnat, valitsin parhaat rankkarin ampujat, Southgate perusteli The Guardianissa valintojaan.


Kolmesta viimeisestä ampujasta yksi osui tolppaan ja kahden vedon pysäytti sankariksi noussut Donnarumma.


Kaikki epäonnistuneet olivat nuoria pelaajia ja sosiaalinen media täyttyikin heti rasistisista kommenteista. Törkyviestit olivat nyt liikaa jopa Englannin jalkapalloliitolle ja pääministeri Boris Johnsonille, joka twiittasi:


”Tämä Englannin joukkue ansaitsee tulla ylistetyksi sankareina, ei joutua rodullisen syrjinnän kohteeksi sosiaalisessa mediassa. Tästä ällöttävästä toiminnasta vastuussa olevien pitäisi hävetä.


Ottelua seuraamassa ollut Prinssi William onnitteli virallisella Twitter-tilillään Italiaa ja lohdutti Englannin pelaajia.


”Sydäntäsärkevää. Onnittelut Azzurrille hienosta voitosta. Englannin joukkueelle, pääsitte näin pitkälle, mutta tänään ei ollut meidän päivämme. Voitte kulkea pystyssä päin ja olla ylpeitä itsestänne- tiedän että tulette saavuttamaan vielä paljon. W”


Kaikki finaalia alusta loppuun seuranneet yhtyivät siihen arvioon, että kenttätapahtumien mukaan paras joukkue voitti EM-turnauksen.


Jari Porttila

156 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page