top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

”En aseta itselleni rajoja”


Lahden Ahkeran 25-vuotias Heta Tuuri on valmis avaamaan kotimaan korkeuhyppykauden sunnuntaina Lahden Uusi Alku kisoissa. Tuuri ylitti viime kesänä ennätyksensä 188 ja on valmis siirtymään tällä kaudella uudelle kymmenluvulle.


-En aseta itselleni rajoja. Miksi se 190 ei menisi, kun olen hypännyt jo 188. Eihän se ole kuin kaksi senttiä kovempi tulos.


-Ehkä se on kovempi juttu henkisellä puolella, vähän sama kuin aikanaan 180 senttiä oli. Mutta kun olen nähnyt muiden suomalaisten menevän sen yli, niin miksi minäkin en siihen pystyisi,

Tuuri pohtii Maximusportin haastattelussa.


Tuuri harjoittelee Mikko Levolan valvovan silmien alla. Kaksikko on koronaepidemian aikana harjoitellut Pajulahden urheiluopistolla.


-Korona ei ole muuten vaikuttanut hirveästi harjoitteluuni, mutta kun tuli se Uudenmaan sulku, piti minun muuttaa vanhempieni luokse Lahteen. Onneksi sai olla siellä ja pääsin heidän luotaan mukavasti treeneihin Pajulahteen.


Tuuri oli pari vuotta sitten opiskelemassa ja siinä ohessa urheilemassa Yhdysvalloissa. Opiskelut etenivät hyvin, nyt hän viimeistelee rakennusarkkitehtuurin opintojaan.


-Opiskelin Minnesotassa, se oli erittäin hyvä kokeilu ja suosittelen sitä kaikille, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Eihän sitä koskaan tiedä etukäteen onko se juuri sinun juttu, mutta kannattaa sitä kokeilla.


Hetan kohdalla kokeilu ei tuloksellisesti mennyt ihan nappiin. Hän hyppäsi vuonna 2014 Suomessa ennätyksensä 185, Yhdysvaltojen opiskeluvuosina parhaaksi jäi vuoden 2018 tulos 182. Viime kesänä sitten rävähti, kun hän ylitti Tampereella ennätyksensä 188. Viime vuonna hän hyppäsi peräti kuudessa kisassa 183 tai enemmän.


-Olimme asettaneet tälle kaudelle tavoitteeksi päästä mukaan EM-kisoihin. Nyt ne on peruutettu ja katseet on käännetty ensi kesään. En näe mitenkään mahdottomaksi sitä, että pääsisin mukaan MM-kisoihin.


Se vaatii sitä 190 ylitystä, mieluummin vähän reilummin. Suomesta saattaa jo tänä kesänä löytyä useampikin 190 ylittävä naishyppääjä. Ella Junnila leijui viime kesänä SE-luvuiksi 195, Tuuri oli tuloksellaan 188 tilastokakkonen ja Lahdessa myös kautensa avaava Linda Sandblom tilaston nelonen tuloksella 184. Sandblomin ennätys on entinen SE 193, hän hyppäsi sen vuonna 2016 Kuortaneella.


-Meillä on nyt erittäin hyviä ja tasaisia hyppääjiä. Se vie koko lajia eteenpäin, meillä on terve kilpailu naisten kesken, Tuuri toteaa maximusportille.


Naisten korkeudessa tilanne on jokseenkin sama kuin naisten 100 aidoissa joitakin vuosia sitten. Kärki lähestyy tasaisesti maanosan huippua, eikä edes kahdesta metristä puhuminen enää hätkäytä suomalaishyppääjiä.


Naiset avaavat siis kautensa sunnuntaina Lahdessa. Kisojen pääsyliput on ostettava ennakkoon Lahden Ahkeran sivuilta, porteilla lippuja ei turvallisuussyistä myydä.


Jari Porttila

87 views0 comments
bottom of page