• Jari Porttila

Gatlin pyrkii Usain Boltin paikalle Tokiossa


Vuoden 2004 olympialaisten 100 metrin voittaja Justin Gatlin yrittää tehdä ensi kesän Tokion olympialaisissa historiaa. Gatlinillä on palkintokaapissa jo kolme olympiamitalia 100 metriltä, jos hän ottaa Tokiossa neljännen, tulee hänestä historian ensimmäinen juoksija, joka pystyy ottamaan 100 metrillä mitalin neljässä eri kisoissa.


Gatlin juoksi pääsiäisenä Prairie Viewissä, Texasissa Star Athletics joukkueessa 4x100 metrillä takasuoran osuuden. Joukkue voitti kisan hyvällä ajalla 38,89. Gatlin osoitti samalla, että hän haluaa mukaan Tokion olympialaisiin.


Justin Gatlin voitti Ateenan olympialaisissa 2004 kultaa ajalla 9,85. Pekingin olympialaiset 2008 jäivät häneltä väliin neljän vuoden doping-tuomion vuoksi, mutta amerikkalainen oli mukana jälleen Lontoon kisoissa 2012.


Lontoossa Usain Bolt otti uransa toisen kullan 100 metrillä, mutta Gatlin tuli maaliin kolmantena silloisella ennätyksellään 9,79. Hän oli vapautunut doping-tuomiostaan vain kaksi vuotta aikaisemmin, pystyen silti parantamaan ennätystään.


Riossa 2016 Gatlin oli jälleen mukana, tälläkin kertaa hän todisti Usain Boltin voittoa. Bolt otti historiallisen kolmannen olympiakultansa 100 metrillä ajalla 9,81. Gatlinin kaulaan ripustettiin hopea, hänen aikansa oli 9,89.


Usain Bolt ja Justin Gatlin ovat ainoa urheilijat olympialaisten historiassa, jotka ovat saaneet mitalin kolmissa eri kisoissa. Boltin kohdalla nuo mitalit ovat kultaisia, Gatlinilla on yksi jokaista väriä.


Carl Lewisilla on kaksi kultaa, Lindford Christiellä, Maurice Greenillä ja Valeri Borzovilla on kullakin yksi kulta ja sen lisäksi toinen himmeämpi mitali.


Kukaan juoksija ei ole voittanut olympiamitalia 100 metrillä siten, että ensimmäisen ja viimeisen välillä olisi 17 vuotta, nyt Justin Gatlinilla on mahdollisuus tähän.


Viime kesänä Gatlin juoksi säästeliäästi ja hänen paras noteeraus oli 10,07. Se oli hänen heikoin tuloksensa sitten vuoden 2010. Gatlin on alittanut 10 sekunnin rajan kaikkiaan 11 vuonna, miehen ennätys on 9,74 vuodelta 2015.


Päästäkseen toteuttamaan unelmansa, on Gatlinin sijoituttava Yhdysvaltojen mestaruuskisoissa kolmen parhaan joukkoon. Amerikkalaisista Ronnie Baker on juossut tänä vuonna jo 9.94, hän on maailmantilaston ykkösnimi. Hänen lisäkseen 10 sekunnin rajan ovat alittaneet tänä vuonna Benjamin Azamati-Kwagu Ghanasta ja Akani Simbine Etelä-Afrikasta.


Gatlinin odotetaan kilpailevan toukokuussa käynnistyvissä Timanttiliigan osakilpailuissa. Kaikki Timanttiliigan kisat ovat nähtävissä Cmoren jakelukanavissa.


Jari Porttila


18 views0 comments

Recent Posts

See All