Heikkala nauttii yleisön sytyttämisestä

Pesäpallokentillä oli vielä kymmenen vuotta sitten paljon räiskyviä persoonia, jotka sytyttivät paitsi joukkueen, myös katsomon. Nykyään näitä persoonia on vähemmän, yksi heistä on Vimpelin etukentällä villisti tuulettava Olli Heikkala.

Heikkalan käsi käy ulkokentällä tuhoisasti ja aina kun vastustaja palaa, antaa myös Heikkala palaa. Hän pääsee usein tuuletuksillaan ja pikku kommenteilla vastustajan ihon alle.

-Ei se ole mitenkään suunniteltua, vaan elän kentällä täysillä. Onnistumisia saa ja mielestäni myös pitää tuulettaa, Heikkala naurahtaa.

-Kun huomaan, että vastustaja alkaa reagoimaan siihen, niin silloin tietää päässeen ainakin hetkeksi ottamaan heidän ajatukset pois pelaamisesta.

Heikkalalta löytyy hengenheimolainen lähipiiristä, sillä hänen appiukkonsa Vesa Liikala muistetaan yhä ympäri Suomea paisti maan kovimmista lyönneistä, myös ”yhteenotoistaan” tuomarien ja vastapuolen kanssa. Usein kävi niin, että katsojat tulivat kentälle seuraamaan Liikala- showta, eivätkä niinkään peliä.

-Ei nykyään ole enää samanlaisia persoonia kuin Vesan aikana. Nyt pelistä on tullut paljon kliinisempää, Heikkala myöntää.

”Turpakäräjien” karsiminen on ollut pesäpalloliiton ja seurojen yhteinen agenda ja siinä on onnistuttu. Niinpä Heikkalan tapaiset ”tuulettajatkin” ovat yhä harvinaisempia.

-Kyllähän pelissä pitää olla mukana myös tunnetta, välillä vaan tuntuu, että pelaajilla on niin paljon asioita muistettavana ja toteutettavana, että tunne jää jonnekin taustalle.

Heikkala pelaa Vimpelin etukentällä ja tulee lyöntitilanteissa usein vain muutaman metrin päähän lyöjästä. Luulisi siinä jo miestä pelottavan.

-Kieltämättä se saattaa näyttää hurjalta ja kyllähän se sitä onkin. Valtaosissa niistä tilanteista vastustajan lyönti on kuitenkin ”haarukassa”, joten ei se loukkaantumisen riski niin suuri ole.

-Kauden aikana nilkoille ja sääreen tulee siinä 5-10 osumaa, onneksi niistä on selvitty mustelmilla.

Heikkala myöntää, että lyöjällä saattaa olla houkutus ”kouluttaa” etumiestä lyömällä palloa nilkoille, mutta harvemmin sellaista tilannetta on tullut vastaan.

-Jos ollaan rehellisiä, niin lyöjien kannattaisi lyödä palloa kohti etumiestä. Kun Vimpelissä pallo menee siitä ohi, niin se on kolmospuolelta joessa. Siinä tulee yleensä juoksuja.

Heikkala asettuu samoille linjoille Sotkamon Joni Rytkösen kanssa siinä, että ainakin harjoituksissa etumiesten kannattaisi käyttää säärisuojia loukkaantumisten välttämiseksi.

-Baseballissahan jopa lyöjillä on saarisuojat, miksei niitä voisi käyttää harjoituksissa.

Sisäpelissä Heikkalaa käytetään todennäköisesti numerolla 2, kärjen vaihtajana ja takaetenijänä.

-Siihen olisi tarkoitus vakiinnuttaa paikka. Aikaisempina vuosina olen taistellut paikasta Kanalan Mikon ja Sami Haapakosken kanssa. Nyt Sami vaihtoi seuraa, joten siinä on paikka auki.

Viime kaudella Heikkala toi Vimpelille 43 juoksua, joten hän on tärkeä osa menestyksen rakennuspalikoissa.

-Nyt tilanne on vielä haastavampi kun Perttu Ruuska lyö numerolla. Kärjen on pakko onnistua rakentamaan Ruuskalle kotiutuspaikkoja.

Kärkietenijöiden urakka on kova. Siinä ei juosta vain pesänvälejä, vaan kärkytään ja spurtataan monen minuutin ajan edestakaisin. Jos kärki onnistuu juoksunteossa, on hän juossut sen eteen jopa 200-300 metriä täysivauhtisia vetoja.

-Tämä on huomioitava harjoituksissa. Meillä tuijotetaan vähän liikaakin tiettyihin testiarvoihin eikä muisteta kokonaisuutta. Etenijän pitää harjoitella kestämään maitohappohyökkäyksiä kuin 200 metrin juoksija, se vaatii kovaa harjoittelua, Heikkala muistuttaa.

Jari Porttila

kuvat: Virpi Poikelin