Jari Porttila
Helanderin kisat jäämässä väliin

Keihäänheittäjä Oliver Helander on loukannut jalkansa, eikä pysty näillä näkymin osallistumaan keskiviikon karsintoihin Tokiossa. Asiasta uutisoi STT.
Helander loukkasi nivusensa sunnuntaina harjoituksissa ja vamman vakavuudesta saatiin selkoa magneettikuvissa. Joukkueen lääkärin Ilkka Räsäsen mukaan on pieni mahdollisuus, että Helander pystyisi heittämään karsinnassa.
Urheiluliiton johto oli Olympiakomitean toivomuksesta yhteydessä keihään varamieheen Antti Ruuskaseen, mutta koska hän olisi päässyt Japaniin aikaisintaan tiistai-aamuksi, päätti hän olla vastaanottamatta varamiehen paikkaa.
Helanderin vammaa, joka on siis uusi, hoidetaan tulehduskipulääkkeillä. Nivusvammat ovat olleet kisoissa yleisiä, sillä esimerkiksi pituuden finaalissa kummatkin Kuubalaiset joutuivat lopettamaan finaalin kesken juurikin nivusvammojen vuoksi.
Keihäänheiton lajivalmentaja Petteri Piironen kertoi Iltalehdelle, että Helanderin osallistumisesta karsintaan päätetään verryttelykentällä ennen karsintaa.
Toni Kuusela ja Lassi Etelätalo ovat muut kisaan osallistuvat suomalaiset. Kuusela on kärsinyt koko kauden ajan polvivammasta.
Jari Porttila