Jari Porttila
Hurske avasi vain sadasosan päähän EM-rajasta

Aituri Reetta Hurske juoksi uransa parhaan ulkoratakauden avauksen ja voitti keskiviikkona Italiassa 100 metrin aitajuoksun Savonan kansainvälisissä kilpailuissa mainiolla ajalla 12,94.
– Vähän ärsyttää, kun tuli puolessamatkassa kova kolhu aitaan. Olisin muuten päässyt alle 12,90:n, Hurske tuumi.
Hurske juoksi talvella erinomaisen hallikauden ja pudotti 60 metrin aitajuoksun ennätyksensä aikaan 7,93. Savonan juoksu oli sille vahvaa jatkoa.
– On ollut hyvä harjoituskausi. Olen siihen tosi tyytyväinen. Osasin sen perusteella odottaa alle 13 sekunnin aikaa. Harmi vain, ettei nyt ollut toista juoksua, Hurske sanoi.
Toiseksi kilpailussa juoksi Italian Luminosa Bogliolo ajalla 12,99.
– Harmi, että Bogliolo juoksi sen verran kauempana, etten saanut hänestä kirittäjää. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain pidettyä rytmin hyvin läpi juoksun, vaikka puolivälissä tuli kova kolhu. Juoksu lähti alusta asti hyvin liikkeelle, Hurske kertoi.
Hurske jäi vain sekunnin sadasosan Münchenin EM-kilpailujen tulosrajasta 12,93. Oregonin MM-raja on 12,84, mutta tulosrajoista Hurske ei kanna huolta.
– Tulosrajoista en ota kauheita paineita. Tilanne rankingissa näyttää sen verran hyvältä, että saan kaikessa rauhassa vain kisata kovia kisoja, Hurske sanoi.
Hurske on MM-rankingissa sijalla 24, kun kisoihin kelpuutetaan kaikkiaan 40 juoksijaa. Tähän mennessä tulosrajan on alittanut 21 juoksijaa, eli Hurske on rankingpisteiden mukaan kolmanneksi paras lopuista juoksijoista.
Muista suomalaisista Nooralotta Neziri on rankingissa sijalla 28. eli hänkin on menossa vahvasti MM-kisoihin. Annimari Korte ei mahdu 61 parhaan joukkoon.
Hurskeen kotimaan kauden avaus on Lahden Motonet GP-kilpailuissa 25. toukokuuta.