• Jari Porttila

Kähärä ja Lindholm jäivät ilman olympialippuja


Suomen Olympiakomitean hallitus kokoontui 11.1. ja vahvisti Huippu-urheiluyksikön tekemät toiset olympiavalinnat Pekingin talvikisoihin. Tässä vaiheessa kisajoukkueeseen nimettiin seitsemän maastohiihtäjää.


Suomen joukkuetta Pekingin talviolympialaisiin täydennettiin neljällä nais- ja kolmella miesmaastohiihtäjällä. Tässä vaiheessa joukkueeseen valittiin naisista Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä ja Johanna Matintalo, miehistä Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen ja Joni Mäki.


– Maastohiihdon olympiavalintojen aikataulua muutettiin, kun ensi viikonlopun maailmancup Ranskassa peruttiin. Maastohiihdon olympiajoukkue on lähdössä valmistavalle leirille korkealle 17. tammikuuta, joten joustavan valinnan periaatetta noudattaen halusimme valita yhteistyössä lajin valmennusjohdon kanssa suurimman osan joukkueesta ennen sitä, Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki kertoo.


– Jouluviikolla tehtyjen ensimmäisten valintojen jälkeen kansainvälisiä näyttöjä on ollut mahdollista antaa vain Tour de Skillä. Tässä tilanteessa on sovellettu aiemmin annettuja kansainvälisiä näyttöjä suhteessa valintakriteereihimme – edellyttäen, että tällaiset urheilijat osoittivat Imatran SM-hiihdoissa olevansa oikeassa suunnassa matkalla kohti Pekingiä.


Tiistaina tehtyjen valintojen myötä maastohiihdon maapaikkakiintiöstä on täyttämättä enää yksi nais- ja yksi mieshiihtäjä. Nämä paikat täytetään Suomen olympiajoukkueen viimeisessä valinnassa 24. tammikuuta.


– Monelta hiihtäjältä poistui viimeinen näyttöpaikka, kun Ranskan maailmancup peruttiin. Myös Planican viikonloppu peruttiin, mutta tässä tilanteessa on perusteltua katsoa tilanteen kehittymistä rauhassa, jotta valintakriteereistä tärkein – saada Olympialaisiin parhaat ja eniten menestyspotentiaalia omaavat urheilijat – täyttyy mahdollisimman suurella varmuudella, Lehtimäki korostaa.


Suomen kisajoukkue saa lopullisen muotonsa 24. tammikuuta, jolloin tehdään loput valinnat. Joukkue on muodostumassa noin 90 urheilijan kokoiseksi. 24:nnet talviolympialaiset kilpaillaan Kiinan Pekingissä 4.-20. helmikuuta.


Nyt tehdyt päätökset merkitsevät sitä, että naisten puolella joulukuussa maailmancupin vapaan tyylin sprintissä kymmenenneksi sijoittunutta Jasmin Kähärää ei vielä valittu kisoihin, vaikka hän täyttää valintakriteerit. Sairastelusta toipuvalle Riitta-Liisa Roposelle haluttiin antaa vielä näyttömahdollisuus.


Remi Lindholm koki saman kohtalon miehissä. Hän on ollut tällä kaudella jo neljä kertaa maailmancupin pisteillä. Kisapaikkaa yhä metsästävät Lauri Lepistö ja Markus Vuorela eivät kertaakaan.


Hiihtoliiton valmennusjohto toivoo, että FIS saisi peruttujen Ranskan ja Planican maailmancupin kisojen tilalle korvaavan kisan, jossa haastajilla olisi vielä näyttömahdollisuus.



430 views0 comments

Recent Posts

See All