top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Kanerva ja Rahkamo tutkimusten kärjessä


Olympiakomitean puheenjohtajavaaleihin on aikaa kolme viikkoa. Maximusportin kannatustutkimuksessa, jossa on huomioitu julkisuudessa olleet eri liittojen kannanotot ja omiin lähteisiimme nojautuvat tiedot, tilanne on äärettömän mielenkiintoinen.


Maximusportin keräämien tietojen mukaan Ilkka Kanervalla on takana 15 lajiliittoa ja 24 ääntä. Susanna Rahkaamo tulee toisena 11 lajiliiton ja 16 äänen turvin. Jan Vapaavuoren puolesta liputtaa 8 lajiliito ja ääniä hänellä on 13. Sari Multalan takana on Maximusportin keräämien ja saamien tietojen mukaan purjehtijainliitto ja 2 ääntä.


Tulos poikkeaa torstaina julkistetusta IL:n gallupista, jossa Rahkamon takana kerrottiin olevan 23 ääntä ja Vapaavuoren 20 ääntä.


Maximusportin tiedoissa on mukana 35 ”varmaa” eri lajiliittoa, jotka saavat äänestää puheenjohtajavaalissa. Osa heistä on ilmaissut tukensa jollekin ehdokkaista julkisesti. Lisäksi arvionsa on antanut 12 muuta lajiliittoa. Kaikkiaan äänioikeus on 88 liitolla, joten otantamme kattaa reilut puolet äänioikeutetuista.


Olympialajeilla on vaalissa kaksi ääntä, samoin liitoilla joilla on yli 15 000 jäsentä. Yhteensä ääniä on jaossa 136. Maximusportin otannassa on ”varmoja” ääniä annettu 55, lisäksi 12 äänen kohdalla on jo ”varaus”.


Jos maximusportin tutkimuksessa huomioidaan myös ne liitot, joilla oli melko selkeä käsitys siitä, ketä he äänestävät, kasvaa Kanervan johto ja myös Rahkamo on saamassa näitä ääniä. Näyttäisikin siltä, että kukaan ehdokkaista ei tule saamaan ensimmäisellä kierroksella valintaan vaadittavaa 50 prosentin äänimäärää ( 68 ääntä ). Tällöin kaksi eniten ääniä saanutta menisivät toiselle kierrokselle.


Maximusportin tutkimuksen mukaan toiselle kierrokselle olisi menossa kaksikko Ilkka Kanerva- Susanna Rahkamo. Jos yhdistellään Maximusportin ja IL:n galluppia, niin kaksikko on varmoissa äänissä lähes tasoissa ja Vapaavuori on neljän äänen erolla Kanervan takana.


Rahkamo on ollut omassa kampanjoinnissa erittäin aktiivinen. Hän on Maximusportin tietojen mukaan soitellut suurelle osalle vaaliin osallistuvien liittojen päättäjille ja tuonut esille omia ajatuksiaan olympiakomitean johtamisesta. Parhaimmillaan puhelut ovat kestäneet jopa 1,5 tuntia.


Ilkka Kanerva on painattanut omista teeseistään esitteen, jota on jaettu mm. liitojen yhteisessä sporttitalossa. Kanervakin on ollut itse yhteydessä moniin päättäjiin.


Vapaavuoren taustalta löytyy suurimmaksi osaksi joukkuelajien liittoja.


Maximusportin saamien tietojen mukaan Kanervan ja Rahkamon aktiivisuutta on kiitelty, koska erityisesti pienet lajiliitot haluavat jäsenmaksulleen ( 700 euroa ) muutakin vastinetta, kuin oikeuden osallistua puheenjohtajavaaliin. Maximusportin tietojen mukaan Kanervan taakse onkin ryhmittämässä suuri joukko ns. pieniä lajiliittoja, jotka ovat jäänet uuden, yhdistyneen olympiakomitean käytävillä huutolaispojan asemaan.


Puheenjohtajaehdokkaat pääsevät vielä 11.11 esittelemään teesejään YLE:n puheenjohtajatentissä. Tunnin mittainen tentti esitetään YLE 1- kanavalla parhaaseen katseluaikaan keskiviikkona kello 19.00 alkaen.


Jari Porttila

176 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page