• Jari Porttila

Kanseevin pohjalta mitalikorokkeelle


Ristomatti Hakola Ja Joni Mäki nousivat upeasti kanveesin pohjalta mitalikorokkeelle. Parisprintin karsinnassa ankkuriosuudella kaatunut Joni Mäki nosti joukkueen lopulta kuudenneksi, viimeiselle paikalla josta finaaliin mentäisiin ja sitten lopulta mentiinkin finaaliin.


Joukkue oli siis viimeinen, joka selvisi finaaliin. Tosin kaikki tiesivät, että jos suomalaiset pysyisivät koko kisan ajan pystyssä, taistelisi Suomi jopa mitalista.


Ristomatti Hakola näytti omalla ankkuriosuudellaan, että värkeissä on varaa, vaikka kauden aikaisemmat kisat eivät suuria lupailleetkaan. Hakola nosti Suomen hienosti kolmanneksi ja pystyi jätättämään Italiaa niin paljon, että Joni Mäki lähti tosissaan taistelemaan mitalista.


Mäki pysytteli toisena ankkuriosuudelle lähteneen Johannes Kläbon perässä, eikä astunut norjalaisen sauvan päälle niin kuin norjalainen teki alkuerässä suomalaiselle.


Kläbo ja Hakola ottivat kiinni Venäjän ankkurin, Kläbo karkasi ja Hakolakin ohitti hänet loppusuoralla.


Parisprintin hopea oli varmasti suurelle yleisölle yllätys. Asiantuntijat toki olivat laskeneet, että jos kaikki menisi nappiin, taistelisi Suomi jopa mitalista.


Hopea oli jättiyllätys, sitä ei osattu odottaa ja se veti jopa aina sanavalmiin Hakolan hiljaiseksi.

Oberin MM-kisat ovat Hakolalle neljännet, ensimmäisen kerran hän oli mukana 2015 Falunissa. Paras sijoitus tähän mennessä oli Seefeldin 4x10 kilometrin viestissä tullut neljäs sija. Nyt hän on arvokisamitalisti!


Joni Mäelle MM-kisat olivat vasta toiset ja mitaliputki aukesi heti. Suomalaisella hiihdolla näyttäisi olevan myös hyvä tulevaisuus.


Jari Porttila


46 views0 comments

© 2020 by Maximusport. Proudly created with Wix.com