top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Karsinnasta pannukakku, Aalto lensi katsomoon



Mäkihypyn maailmancupin avauskarsinnasta Venäjällä tuli suomalaisittain pannukakku, kun etukäteen vahvin korttimme Antti aalto karsiutui lauantain kisasta. Aalto oli karsinnassa sijalla 55, kun kisaan pääsi 50 parasta hyppääjää.


Niko Kytösaho hyppäsi sen sijaan hyvin, hän oli karsinnan 23:s ja taistelee tosissaan lauantaina maailmancupin pisteistä.


Suomalaiset tarvitsevat nyt kipeästi maailmancupin pisteitä, jotta saisimme lisää maakohtaisia paikkoja maailmancupin kisoihin. Tällä hetkellä Suomi kuuluu lajin lilliputteihin yhdessä esimerkiksi Turkin kanssa. Kummallakin on kauden avauksessa mukana kaksi hyppääjää.


Suomen maajoukkue on leireillyt kesän aikana paljon Keski-Euroopassa. Kauden avauskilpailuunkin hyppääjät tulivat Planican leiriltä. Huolellinen valmistautuminen ei kuitenkaan näkynyt Aallon hypyissä.


Suomen osaltahan tilanne on tällä hetkellä sellainen, että maailmancupin kisoissa on mukana enemmän valmentajia ja taustajoukkoja, kuin hyppääjiä.


Kauden ensimmäinen karsinta ei tuonut suuria yllätyksiä. Kärkeen hyppäsi yli 10 pisteen erolla Puolan Kamil Stoch. Viidensiin olympialaisiinsa valmistautuvalla Stochilla on kaksi henkilökohtaista kultamitalia Sotshin olympialaisista ja yksi Etelä-Korean kisoista. Kaikkiaan miehellä on neljä olympiamitalia.


Karsintojen kakkonen oli Slovenian Anze Lanisek ennen Itävallan Daniel Huberia. Japanin Ryoyu Kobayashi oli neljäs. Paras norjalainen oli Johan Andre Forfang, mutta hän löytyi vasta sijalta 15.


Karsintojen kovimmasta yllätyksestä vastasi Venäjän Danil Sadreev, hän hyppäsi kotimäessään peräti 13:sta.


Päävalmentaja Janne Väätäinen oli vielä ennen karsintaa varsin levollinen ja varma siitä, että kumpikin suomalainen selviää mukaan kauden avauskisaan.


-Suomen joukkue lähtee levollisin mielin kauden avaukseen. Taustalla laadukas valmistautuminen Planicassa. Suomalaiskaksikko on hypännyt hyvällä tasolla, perustekeminen on ollut hyvää. Molemmilla on vielä pientä viilaamista. Jos hypätään omalla tasolla, niin tulos on hyvä, Väätäinen vakuutti liiton tiedotteessa.


Kauden ensimmäinen osakilpailu hypätään lauantaina kello 17:00. Avausviikonlopun kommentaattorina YLE:llä toimii viisinkertainen mäkiviikon voittaja Janne Ahonen.


Jari Porttila

144 views0 comments
bottom of page