top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Kettunen tähtää Suomen ykköspelaajaksi


Konsta Kettunen on pelannut superissa vuodesta 2016 lähtien. Hän on niitä harvoja pelaajia, joka on voittanut kaikkina pelaaminaan vuosina SM-mitalin. Eikä tuolle putkelle ole loppua näkyvissä, sen verran kovassa kuosissa Joensuun Mailan uskotaan olevan myös ensi kesänä.


-Kun alla on kaksi mestaruutta, niin eihän tavoite voi olla mikään muu kuin kolmas mestaruus.


Kettunen nousu viime syksynä yhdeksi mestaruuden takuumiehistä. Heinäkuussa 21 vuotta täyttävä lajin tulevaisuuden supertähti kärsi viime kesänä selkäongelmista, mutta silloin kun mestaruutta ratkottiin, nousi Konsta otsikoihin.


-Tykkään ottaa vastuuta ja nyt kun Jussila vaihtoi seuraa, olisi sitä vastuuta tarjolla ulkokentällä. Aion ottaa hänen paikan ulkopelin johtavana pelaajana kentällä.


Tavoite on kova, sillä Joensuu hankki viime syksynä riveihinsä myös Antti Hartikaisen. Hartikaisen rooli on sisäpelissä siirtää Kettusta kolmoselle, mutta ulkopelissä kumpikin haluaa ottaa näkyvän roolin. On vain hienoa, että 21-vuotias Kettunen on valmis haastamaan 35-vuotiaan Hartikaisen.


-Tavoitteeni on kuulua jonain päivänä koko sarjan TOP-3 pelaajiin ja ulkona voittaa kultainen räpylä, Kettunen linjaa henkilökohtaiset tavoitteensa.


Kettunen on hyvä esimerkki nuoren polven pelaajista, jotka ovat valmiit panostamaan menestyksen, niin joukkueen kuin henkilökohtaisenkin eteen.


-Koko talvi on harjoiteltu kovaa. Olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että olen kesällä joukkueen kärki, Kettunen painottaa.


Kettunen on yksi sarjan nopeimmista etenijöistä. Hänen 30 metrin ennätys on 3,77, sekin kertoo huippunopeudesta. Kettusen tärkeimpiä ominaisuuksia on se, että hän osaa kärkkyä hyvin ja pesiltä lähtö on nopeaa.


-Kärkkymisellä ja hyvällä etenemisellä saattaa voittaa metrejä, sen vuoksi ei kannata tuijottaa pelkkään kellotettuun aikaan.


Kettunen on tyytyväinen pesäpalloliiton linjauksesta, jonka mukaan sarja aloitetaan 1. heinäkuuta, jos silloin saadaan pelata alle 500 hengen katsomoille.


-Kyllä tässä on harjoiteltu jo ihan tarpeeksi, olisi kiva päästä pelaamaankin. Palloa on tullut lyötyä pressuun koko talvi, viime viikolla pääsimme jo pienryhmissä lyömään Kerubi-stadionille.


-Olihan se aivan erilaista lyödä ulkona, kun näki pystärillä lyödessä mihin se pallo oikeasti menee.


Kettunen toimii siviilissä Super-JoMa oy:ssä kumppanimyyjänä, joten hänellä on selkeä näkemys siitä, kuinka koronavirus on kurittanut myös pesäpalloseuroja.


-Tilanne ei ole hyvä ja sen vuoksi olisi tärkeää, että pääsisimme pelaamaan viimeistään heinäkuussa. Uskon että se on kaikille seuroille elinehto.


Joensuulle tuo alkavaan kauteen haasteita se, että joukkueen pelinjohtaja vaihtui ja kaksi runkopelaajaa, Tuomas Jussila ja Juha Niemi vaihtoivat seuraa. Hartikainen ottaa sisäpelissä Jussilan paikan, mutta kotiuttaja Niemelle on vaikea löytää yhtä varmaa korvaajaa.

Pelinjohtajaksi Joensuuhun tuli Sotkamossa pelannut ja pelinjohtajana toiminut Mikko Korhonen.


-Korhonen vaikuttaa erittäin pelaajaläheiseltä, positiiviselta pelinjohtajalta. Hän kuuntelee meitä pelaajia ja on aidosti kiinnostunut meidän asioista ja meidän kehittämisestä.


Joensuun pelaajat ovat hioneet kolme viimeistä vuotta ulkopeliään niin, että sitä pelataan merkistä. Kettunen vakuuttaa, että pelaajilla sen käyttö tulee jo selkäytimestä.


-Kuvio tehdään merkistä, mutta sen jälkeen jokainen lukee itse lyöjän aikeita ja pelaa sen mukaisesti, Kettunen avaa tuota merkkipelaamista.


Sisäpelissä hänellä oli henkilökohtainen merkki Jussilan kanssa ykköstilanteeseen ja he pelasivat sen mukaan.


-Se oli omalla tavallaan helppoa, kun tiesi jo kentälle mentäessä mitä seuraavaksi tapahtui, kun Jussila tuli mailanvarteen.


Tulevalla kaudella Kettusta siirtää eteenpäin yksi sarjan varmimmista vaihtajista, Antti Hartikainen. Tuon tehokaksikon pysäyttämisessä on vastustajilla tekemistä.


Jari Porttila

1,556 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page