top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Kiertueella yli 270 kisassa, nyt mahdollisuus voittoon



Ursula Wikström on Gant Ladies Open-kilpailun kokenein golfaaja. Hän siirtyi ammattilaiseksi jo vuonna 2003, mutta vieläkään palkintokaapissa ei ole yhtään voittoa. Nyt sellainen on lähellä, kun Wikström pelasi ensimmäisen kierroksen Aura golfin kentällä huipputulokseen 66 ( -5).


-Tänään putti ja lähipeli kulki hyvin ja se takasi kovan tuloksen, Wikström hymyili kisan jälkeen.

Wikström aloitti nyt siis 18 kautensa ammattilaisena. Palkintorahaa hän on kerännyt uransa aikana jo 786 000 euroa. Hänellä on Euroopan tourin osakilpailujen kakkossijoja jo seitsemän ja 10 parhaan joukkoon hän on sijoittunut 26 kertaa.


-Voitonnälkä on kova, onhan sitä voittoa jo 18 vuotta jahdattu, hän naurahti kierroksen jälkeen.


Gant Ladies Openissa hänellä on loistavat mahdollisuudet ottaa uransa ensimmäinen voitto, sillä muut kärkinimet aloittivat kolmipäiväisen kisan varman päälle pelaten. Olympialaisiin matkaavat Matilda Castren ja Sanna Nuutinen pelasivat kierroksen parissa 71 lyöntiin (E).


Kärkinimiin lukeutuvat Argentinan Magdalena Simmermacher kiersi kentän tulokseen -3 ja Thaimaata edustava Atthaya Thitikul tulokseen -2.


Wikströmiä voidaan pitää myös työn sankarina, sillä hänellä ei ollut ns. mailapoikaa, vaan hän kantoi mailapussiaan itse. Yli 30 asteen helteessä se oli melkoinen temppu pelaamisen ohessa.


-Poikani piti tulla caddiekseni, mutta kun tämä kisa siirrettiin niin hänellä oli samaan aikaan menossa Helsinki-cupin ottelut, kertoi 41-vuotias Wikström.


Wikström on kokenut golfaaja, hän edusti Suomea Rion olympialaisissa 2016, ollen siellä 44:s.

Castren ja Nuutinen pelasivat ja pelaavat myös perjantaina samassa parissa. Castren aloitti hienosti birdiellä, mutta sen jälkeen oli hiljaisempaa ja korttiin merkittiin yksi bogie.


-Vähän nihkeä kierros, vaikka se alkoi birdiellä. Tästä jäi sopivasti hampaankoloon, Castren harmitteli tasaista kierrostaan.


-En oikein päässyt sinuiksi viheriöiden kanssa, kaksi birdietä ja kaksi bogieta korttiinsa saanut Nuutinen harmitteli.


Torstain ehdottomiin onnistujiin kuuluivat ensimmäistä ammattilaisturnaustaan pelaava Kiira Riihijärvi ja vain kaksi kuukautta sitten synnyttänyt Noora Komulainen. Kumpikin jakavaa yhdeksättä tilaa seitsemän muun pelaajan kanssa – joukossa myös ensimmäistä ammattilaiskilpailuaan pelaava Kiira Riihijärvi, ammattilaisuraansa aloitteleva Emilia Tukiainen ja vain muutamaan kilpailuun kaudella osallistuva Noora Komulainen, tuore äiti.


Kiertueen pelioikeutta vailla oleva Tukiainen osallistuu kilpailuun Suomen Golfliiton kutsumana samoin kuin Leena Makkonen (70, -1), joka on ensimmäisen kierroksen jälkeen ilahduttavasti kahdeksantena.


Jari Porttila

37 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page