top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Korhonen jatkaa Jymyssä ”Pappa pelaa uudella Hiukan stadionilla”


Sotkamon Jymy vahvisti tänään, että Roope Korhonen jatkaa seurassa pelaajana vielä 1+1 vuotisella sopimuksella.


Sopimuksen julkistaminen tehtiin dramaattisesti. Jymyn FB-sivuilla kuvattiin hillasukissa kiikkustuoliin menevää Korhosta, joka pisti VHS-kasetin pyörimään ja katseli vanhoja pelivideoita.


Kesken katselun soi puhelin, jossa seurajohto ilmoitti tiukasti, että tuohon on Roope aikaa myöhemminkin.


-Puhut vähän, mutta asiaa, vastasi Korhonen.


Samaan aikaan kuviin tulivat uuden Hiukan stadionin rakennustyöt.


-Pitäähän Hiukan uuden stadionin nähdä kun pappa pelaa, hymyilevä Korhonen sanoo kameralle.


Näin sinetöitiin 1+1 vuotinen sopimus, jonka arvo on Jymylle mittaamaton.

Korhonen löi viime kesän runkosarjassa Jymylle 90 juoksua. Pudotuspeleissä tahti oli myös kovaa, sillä Roope takoi 29 juoksua, ollen pudotuspelien lyöjäkuningas.


Korhosella on 12 SM-kultaa, kuusi hopeaa ja kaksi pronssia. Ensimmäisen miesten SM-mitalinsa hän voitti jo vuonna 2000, siis 21-vuotta sitten. Ensi kesänä Korhonen täyttää 41 vuotta.


Jymyn pelaajarunko alkaa olla jo muutenkin kasassa, sillä aiemmin tällä viikolla joukkue ilmoitti Niilo Piiponniemen ja Kalle Kuosmasen kanssa. Jymyn riveissä jatkavat myös Joni Rytkönen ja Riku Niemi. Lukkarina jatkaa Aapo Komulainen ja Lauri Rönkkö pukee päälleen jokeripaidan.


Jymyn pelinjohto on vielä arvoitus. varmaa on vain se, että Jussi Haapakoski liittyi seuran valmennuspuolelle syksyllä, mutta hänen lopullinen roolinsa selviää lokakuun aikana. Silloin tiedetään myös se, jatkaako Jani Komulainen pelinjohtajana.


Kuva: SuperJymy oy

Jari Porttila



1,305 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page