Kuka ansaitsee olympiapaikan?

Suomesta lähtee Tokioon hieman vajaa 50 urheilijan kokoinen joukkue. Totuttuun tapaan joukkueen kokoa arvostellaan julkisuudessa ja sosiaalisen median keskustelupalstat ovat täynnä viisaiden ”valitsijoiden” kommentteja siitä, ketkä lähtevät Tokioon turistimatkalle.

Se voidaan sanoa heti kättelyssä, että yhtään kisaturistia Tokioon ei lähde. Kansainväliset lajiliitot karsivat nykyään kisoihin pääsevät niin kovalla kädellä, että kuka sen karsinnan selvittää, on paikkansa ansainnut.

Suurin keskustelu käydään jälleen yleisurheilun tiimoilta, koska siinä lähes jokainen tuntee olevansa asiantuntija ja tietävänsä kuinka valinnat pitäisi tehdä.

Keihäänheiton kolmannen miehen valinta on aiheuttanut suurta tuskaa ”asiantuntijoiden” keskuudessa. Pelkästään maailmantilastoja katsomalla näyttää toki siltä, ettei esimerkiksi Oliver Helanderilla ole mitään jakoa Tokiossa. Mutta onko kyseessä näköharha.

Muistetaan nyt vain mitä tapahtui Gatesheadin Timanttiliigan kilpailussa alkuviikosta. Maailman ylivoimaisesti paras keihäsmies Johannes Vetter sai aikaiseksi yhden kunnon heiton, voitto irtosi 85 metrin heitolla. Kyseessä on siis samainen Vetter, joka nakutteli alkukaudesta kisassa kuin kisassa yli 90 metrin siivuja.

Entäs jos Tokion olympiastadionilla ovatkin samanlaiset olosuhteet? Entäs jos heittopaikan ohut mondo alkaisi sielläkin kuoriutua tukijalan alta? Entä jos vain suomalaiset olisivat varautuneet siihen varapiikkareilla ja ylipitkillä piikeillä ?

Niinpä. Jokainen Suomen kolmikosta Kuusela-Etelätalo-Helander pystyy parhaimmillaan heittämään tuon 85 metrin kaaren. Sillä on mahdollista tuoda Tokiosta kotiin olympiamitali. Pitäisikö tuollainen heittäjä jättää kotimaahan ”kisaturistina”? Minun mielestä ei.

Toki kansainvälinen liitto WA teki karhunpalveluksen lajille, kun se kelpuutti hyväksyttäviksi tuloksiksi kesällä 2019 tehdyt tulokset, mutta ei kesällä 2020 tehtyjä tuloksia. Nyt osa urheilijoista valitaan kisoihin kahden vuoden takaisilla näytöillä.

Suomessa tämäkään ei ole suuri ongelma ja kisoihin mennään pääasiassa tämän vuoden tuloksilla.

Toinen väittämä ”asiantuntijoilla” on se, että miksi mennä olympialaisiin häviämään reilusti maailman huipuille. Siitä ei kuulemma ole mitään hyötyä.

Ei varmasti, kysykää vaikka Pekka Vasalalta. Hän kävi ottamassa Mexicon kisoissa kunnolla nokkiinsa ja mitä tapahtui neljän vuoden kuluttua? Vasala juoksi Munchenin ikimuistoisessa finaalissa kultaa.

Kun olen keskustellut asiasta Vasalan kanssa, on hän vahvasti sitä mieltä, että juuri Mexico osoitti hänelle sen, kuinka kovaa on harjoiteltava, jos haluaa olla olympiavoittaja. Tämä ajoi Vasalaa eteenpäin neljä seuraavaa vuotta.

Olympiakomitean valintakriteerit ovat Tokioon selkeät. Urheilijalla pitää olla näkymä sijoittua 16 parhaan joukkoon, nuorten valintakelpoisten urheilijoiden kohdalla tästäkin voidaan poiketa.

Linja on mielestäni täysin oikea. Ruotsin malli, jossa Lovisa Lindh jätettiin valitsematta, vaikka hän oli alittanut 800 metrillä kahden minuutin rajan, on outo. Se ei ainakaan tue sitä urheilijanpolkua, jonka nimeen ainakin Suomessa vannotaan.

Kolmas yleinen väittämä on se, että kisamatkoihin uhrataan veronmaksajien rahoja. Tässä ei voitaisi olla enempää väärässä. Olympiakomitean rahoituksesta yhä yli 70 prosenttia tulee Veikkauksen voittovaroista myönnetyillä avustuksilla. Toki tämä merkitsee käytännössä sitä, että lähes kaikki suomalaiset ovat olleet talkoissa mukana, mutta eivät ne toistaiseksi verorahoja ole.

Onhan se mukava väitellä kesäkuppiloissa aikansa kuluksi siitä, ansaitsiko joku kisapaikkansa vai ei. Se suotakoon ”toriparlamenteille”.

Mutta kun sosiaalisessa mediassa ryhdytään jopa pilkkaamaan olympiapaikkansa ansaitusti hankkineita urheilijoita, mennään jo rajan yli.

Yleensä noilla ”asiantuntijoilla” ei ole minkäänlaista tietopohjaa väitteittensä tueksi. Mollaamisen sijaan meidän olisi annettava tunnustusta jo siitä, että urheilija on selvittänyt itsensä mukaan kisakoneeseen.

Kaikki eivät voi palata Tokiosta kotiin mitalien kanssa, mutta kaikki palaavat sieltä kotiin yhtä arvokasta kokemusta rikkaampana.

Jari Porttila