• Jari Porttila

Lehtimäki heiluttaa Mansen viuhkaa


Joensuun Mailan Suomen mestariksi 2019 luotsannut Juhani Lehtimäki on maximusportin tietojen mukaan vahvin ehdokas SM-kultaa voittaneen Mansen uudeksi pelinjohtajaksi.


Asia tuli ajankohtaiseksi, kun mestarijoukkueen pelinjohtaja Matti Iivarinen ilmoitti alkuviikosta, ettei enää jatka huippupesäpallon parissa. Iivarinen toimi Mansen pelinjohtajana kaksi vuotta.


Iivarisen päätös ei syntynyt yhdessä yössä, vaan hän ja Manse olivat keskustelleet asiasta jo aiemmin, jotta mestarijoukkue ehtisi toimia ”siirtomarkkinoilla”.


Mansen nimivahva joukkue tarvitsee pelinjohtajan paikalle kokeneen ja kannuksensa jo hankkineen viuhkamiehen, eikä niitä ollut loppukesästä tarjolla kovinkaan montaa.


Manse vahvisti myöhään torstai-iltana, että Lehtimäki on joukkueen uusi pelinjohtaja. Näin spekulaatiot esimerkiksi Jani Komulaisen nimellä voidaan unohtaa.


Manse vahvisti vihdoin Perttu Ruuskan siirtyminen Tampereelle. Maximusport uutisoi siitä ensimmäisenä mediana jo heinäkuun alussa. Ruuskan sopimus on kolmivuotinen. Ruuska korvaa jokeriosastolla Tahkoon lähteneen Juha Niemen.


Ruuskan korvaaja Vimpelissä on Jukka-Pekka Vainionpää. Lyöjäkuningas Janne Mäkelä sen sijaan pohtii yhä uransa jatkoa.


Mansen lukkarina jatkaa perjantaina sarjan parhaan lukkarin tittelin pokkaava Juha Puhtimäki.

Pesäpallopiireissä liikkuu myös sitkeä huhu, jonka mukaan Sami Haapakoski olisi siirtymässä Tampereelle.


Siirtohuhuihin saadaan varmistusta jo perjantaina Pesäpalloliiton juhlagaalassa, jossa palkitaan kauden 2021 parhaat pelaajat.


Jari Porttila


1,388 views0 comments