Jari Porttila
Kukkosen varoitus kaksinaismoralismin huippu

Yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen on saanut kansainväliseltä hiihtoliitolta FIS:ltä kirjallisen varoituksen. Syynä siihen oli Kukkosen rohkea avaus, Kukkonen väitti yhdistetyn huippumaiden urheilijoiden huijaavan hyppypukujen mittauksessa.
Suomennettuna Kukkonen syytti kilpailijoita puku-dopingista jonka FIS hyväksyy. Hän siis syytti Norjan, Saksan ja Itävallan urheilijoita sääntöjen rikkomisesta ja kaiken kukkuraksi FIS vielä hyväksyy sen.
Syytökset olivat kovia ja kaikki näkivät käytännössä, että niillä on pohjaa. Pelle-Hermanni hyppypuvut ovat kaikkien näkyvissä.
Ongelma on vain se, että Kukkosella ei ollut kädessään sitä savuavaa asetta, Hän ei pystynyt näyttämään toteen kohtaa, jossa olisi huijattu.
Sen kaikki näkevät, että esimerkiksi maailmancupia johtavan Jarl Magnus Riiberin hyppypuku on niin iso, että se ei voi olla sääntöjen mukainen. Iltalehti on myös julkaissut videon, jossa näkyy kuinka Riiber sovittelee pukuaan mittauksia varten mäkitornissa.
Riiberhän ei läpäissyt pukumittausta Rukan varakisassa ja kun se tuli sunnuntaina käyttöön, hän ei päässyt Rukan triplan viimeiseen kisaan mukaan. Riiber ei kuitenkaan saanut huijauksestaan muuta rangaistusta, vaan hän on taas valmis kilpailemaan tulevana viikonloppuna.
FIS ei siis suinkaan lähtenyt tutkimaan Kukkosen väitteitä, vaan antoi hänelle rangaistuksen, koska hän syytti urheilijoita sääntöjen kiertämisestä, ilman todisteita.
Suomeksi sanottuna, Kukkonen puhui asiaa, mutta ilman todisteita. FIS ei sulattanut sitä, vaan päätti mieluummin rangaista suomalaista kuin tutkia hänen esiin nostamaa ongelmaa.
Mitä nyt sitten tapahtuu ?
Kirjallisella varoituksella FIS tukki Kukkosen suun. Jos hän vielä ottaa asian puheeksi, saa hän kovemman rangaistuksen kuin sääntöjä rikkovat urheilijat. Vaikka urheilija jäisi kiinni pukuhuijauksesta, menettää hän vain osallistumisoikeuden siihen kisaan, jossa huijausta yritettiin.
Kukkosella on nyt niskassaan uhkaus ehkä jopa koko kauden menettämisestä, jos hän epäilee vielä muita urheilijoita tai arvostelee FIS:ä.
Jokainen voi päätellä, onko tämä oikein.
Kun mies ottaa puheeksi räikeän epäkohdan ja vaatii siihen oikaisua, saa hän suorapuheisuudestaan rangaistuksen.
Sen verran Kukkosta tunnen, että hän ei jätä asiaa tähän. Olen kuullut huhuja, että suomalaiset ovat jo tilanneet Kiinasta minikameroita, joilla he voivat kuvata kenenkään huomaamatta asioita, joita FIS tai kilpailijamaat eivät halua julkisuuteen. Kun materiaalista löytyy se savuava ase, ei se jää vain suomalaisten haltuun.
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, koko operaatiolla tähdätään siihen, että Pekingin olympialaisissa kaikki urheilijat lähtisivät kisoihin välineiden puolesta samalta viivalta. Kukkosen ja Suomen joukkueen tavoite on se, että silloin kaikki noudattaisivat sääntöjä.
Toivottavasti se on myös norjalaisen Lasse Ottesenin johtaman FIS:n yhdistetyn komitean tahtotila.
Jari Porttila