Jari Porttila
Kultatukka toteutti unelmansa

Yhdysvaltalainen pikajuoksusensaatio ShaCarri Richardson otti ylivoimaisen voiton USA:n olympiakarsintojen toisena päivänä naisten 100 metrillä. Richrdson pysäytti kellot välierissä +2,5 metrin myötätuulessa haamuaikaan 10,64.
Finaalissa hän rullasi viimeiset 40 metriä ylivoimaisessa johdossa ja kellot pysähtyivät vastatuulessa -1,0 10,86:een.
Richarson oli värjännyt karsintojen kunniaksi tukkansa kullan värikseksi, eikä turhaan. Nyt hän pääsee tavoittelemaan Tokiossa olympiakultaa.
-Nyt olen olympiaurheilija, olen haaveillut siitä pikku tytöstä lähtien. Olin niin hermostunut ennen lähtöä, mutta nyt se on onnellisesti ohi, huokaili 21-vuotias Richardson NBC:n haastattelussa.
Richardson tavoittelee Tokiossa 100 metrin kultaa, mutta häntä pidetään myös potentiaalisena ME-ajan uhkaajana. Ennätyshän on Florence Griffit-Joynerin 10,49, se syntyi jo 33-vuotta sitten.
-Nyt en ajattele ennätyksiä. Tämä oli elämäni tärkein päivä ja tärkein kilpailu, kestää hetki sulatella tätä, Richardson kertoi NBC:lle.
Richardsonin vanavedessä toiseksi tuli vastatuuleen juostussa finaalissa Javianne Oliver 10,99 ja kolmas olympiapaikka meni Teahna Danielsille ajalla 11,03. Maailmantilaston vitonen (10,89) Twanisha Terry jäi jo välieriin ja maailmantilastossa seitsemäntenä oleva Aleia Hobbs (10,91) oli finaalissa vasta seitsemäs ajalla 11,20.
Naisten kiekon voitto meni odotetusti ja ylivoimaisesti Valarie Allmanille. Maailmantilaston kakkonen heitti 69.92. Toiseksi tullut Micaela Hazlewood heitti ennätyksensä 62.54, kolmas sija meni Rachel Dincoffille tuloksella 60.21. Vain kärkikolmikko ylitti 60 metrin rajan.
Miesten 100 metrin alkuerissä peräti kuusi miestä alitti 10 sekunnin rajan. Nopein oli odotetusti Trayvon Bromell ajalla 9,84. Tulos on myötätuulitulos. Ronnie Baker, Fred Kerley, Justin Gatlin, Micah Williams ja Noah Lyles alittivat myös 10,00 rajan.
Gatlinin yrittää tehdä olympiahistoriaa, sillä kukaan juoksija ei ole pystynyt ottamaan olympiamitalia 100 metrillä neljissä eri kisoissa. Gatlinillä on palkintokaapissa 2004 Ateenan kisojen kulta, 2012 Lontoon pronssi ja 2016 Rion pronssi.
Historiaa pyrkii tekemään myös Alysson Felix. Hänellä on yhdeksän olympiamitalia, joista kuusi kultaa. Felix voitti ensimmäisen olympiamitalinsa Ateenassa 2004, hän oli silloin 200 metrillä hopealla.
Nyt Felix lasketteli rauhassa 400 metrin finaaliin ajalla 51.01. Välierin nopein oli Quanera Hayes ajalla 50,07. Maailmantilaston nelonen Athing Mu ja vitonen Shamier Little eivät olleet mukana edes alkuerissä.
Miesten seipään karsinnassa peräti 11 miestä ylitti 565, joukossa Sam Kendriks.
Naisten 100 metrin aidoissa peräti kahdeksan naista juoksi alle 12,70. Nopein oli odotetusti Keni Harrison ajalla 12,49. Brianna Mcneal jäi vain sadasosan ajallaan 12,50.
Miesten 400 metrin välierissä koettiin melkoinen yllätys, kun maailmantilaston kolmonen Noah Williams putosi finaalista. Saman kohtalon koki Pekingin 2008 kisojen kultamitalisti ja Riossakin pronssia ottanut LaShawn Merrit. Välierin nopein oli Michael Cherry ajalla 44,50.
Jari Porttila