top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Kuusela viimeisteli yli 80 metrin kaarella


Tokion olympialaisiin parhaalla Suomen tilastotuloksella lähtevä Toni Kuusela palasi kuukauden harjoitustauolta hyväkuntoisena. Kuusela heitti 85.03 Orimattilassa kesäkuun puolivälissä, nyt keihäs lensi 80,70 Ylivieskassa.


Kuusela siirtyi heti olympiarajan ylitettyään tauolle, jossa ensin paranneltiin hänen kipeytynyttä polveaan ja sen jälkeen hiottiin tekniikkaa kuntoon. Kuusela heitti Ylivieskassa ensimmäisellään 76.83 ja toisellaan 80.70. Sen jälkeen hän jätti kolmannen väliin, astui kaksi seuraavaa yli ja jätti taas viimeisen heittonsa väliin.


-Tästä on hyvä lähteä kohti Tokiota. Paikat tuntuivat hyvältä, tämän kisan tarkoitus oli vain saada kroppaan taas tunnetta siitä, kuinka heitetään kilpaa, Kuusela kertoi kisan jälkeen.

Kuusela matkaa Tokioon valmistavalle leirille Sagaan perjantaina.


Ylivieskan miesten keihäskisa oli tasainen. Kälviän Tarmon Jarmo Marttila heitti 78,27, Äänekosken Urheilijoiden Jami Kinnunen 77,25 ja Limingan Niittomiesten Toni Keränen 76,42. Kolmikosta Marttala on ylittänyt tällä kaudella myös 80 metrin rajan.


Niin ikään Tokion olympiakisoihin valmistautuva Elina Lampela voitti Laitilassa naisten seiväshypyn tuloksella 435. Lampela on hypännyt tänä kesänä ennätyksekseen 453.


Seitsemän vuoden takainen 400 metrin EM-kisaedustaja Katri Tuorila, omaa sukua Mustola, palasi Ylivieskassa kilparadoille. Hän voitti naisten 400 metriä ajalla 56,91. Nykyään Vasa IS:ää edustava Tuorila on voittanut kolme kultaa Kalevan kisojen 400 metrillä. Hänen ennätyksensä on 53,20.


85 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page