• Jari Porttila

Laine liittyi 80 metrin ylittäjien kerhoon


Keihään kotimainen kilpailukausi jyrähti väkevästi liikkeelle Kultainen keihäs -kilpailussa Vantaalla. Viime kesän tilastokärki Lassi Etelätalo vei kilpailun voiton tuloksella 81,28. Toni Kuusella heitti 80,65 ja Topias Laine, 19, puhkaisi ensi kertaa urallaan 80 metrin rajan heitettyään 80,17.


Kuusela ja Laine olivat kilpailussa kolmas ja neljäs, kun Vantaan Hiekkaharjun kentällä käydyn kilpailun kansainvälinen vieras, Etelä-Afrikan Rocco van Rooyen oli toinen heitettyään 80,73.


Viimeksi kolme suomalaismiestä on heittänyt samassa kilpailussa yli 80 metriä elokuisessa Lappeenrannan Eliittikilpailussa 2016.


Hiljattain harjoitusleiriltä Turkista palannut Etelätalo sivalsi tasaisen sarjan, jossa oli kolme yli 79 metrin heittoa sekä 81,10 ja 81,28 kantaneet heitot.


-Jos rehellisiä ollaan, niin odotin kovempaa tulosta heti kauden alkuun, Etelätalo kertoi maximusportille.


-Palasin juuri Turkin leiriltä ja heitto kulki siellä sen verran hyvin, että odotukset olivat kovat. Tuo oli sellaista perustekemistä.


Valmentajalähteet kertoivat, että Etelätalo oli leirillä heitellyt kaaria, jotka lupailevat 85 metrin heittoa, ehkä jo seuraavassa kilpailussa Paavo Nurmi Gameseissa reilun viikon kuluttua.


Paljon odotettiin myös Toni Kuuselalta, hänkin ylitti kerran 80 metrin viivan, mutta jätti pienten kolotusten vuoksi viimeisen heittonsa heittämättä. Kuusela on heittänyt Etelä-Afrikan leirin aikana jo yli 82 metriä.


Topias Laine sen sijaan kiskaisi ensimmäisen kerran uransa aikana yli maagisen 80 metrin rajan. Pian 20-vuotta täyttävä Laine oli enemmän kuin tyytyväinen viimeiseen heittoonsa.


-Onhan se upea tunne, kun raja meni vihdoin rikki. On sitä jo metsästettykin tarpeeksi kauan, Laine kertoi maximusportille.


-Tunne viimeisen heiton jälkeen oli kieltämättä hieno. Tiesin, että olen kunnossa, mutta onhan se mahtavaa ylittää 80 metrin raja.


Laine on HKV:n heittäjä, mutta keihäänheiton harjoittelu ei aina ole kovin helppoa Helsingissä. Ainoa kunnon heittäpaikka on Eläintarhan kentän ulkopuolella, mutta sinnekin päästäkseen joutuu hätistelemään ihmisiä pois alastulopaikan nurmikolta. Kaikki kun eivät ymmärrä, että keihäänheiton alastulopaikalla on vaarallista heitellä esimerkiksi fresbiitä.


Kahdeksankymppinen tiesi myös sitä, että Laine saanee paikan PNG-kisoihin Turkuun.


-Olisihan se hienoa päästä heittämään samaan kisaan Johanne Vetterin kanssa.


Alanen räväytti jälleen naisten kisassa


Naisten keihäskilpailun hahmo Vantaan Kultainen Keihäs -kilpailussa oli Anni-Linnea Alanen, joka voitti kisan komealla ennätyksellään ja kevään kotimaisella kärkituloksella 57,11. Se nosti Alasen 19-vuotiaiden kotimaan kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi.


– Se vastaa harjoitusten odotuksia ja tuntuu todella hyvältä, Alanen sanoi.


Petteri Piirosen valmentama heittäjä teki edellisen ennätyksensä kuluvan kuun puolivälissä Kuortaneella. Vantaalla ennätys koheni 71 senttiä. Kultainen Keihäs -kilpailussa Alasen sarjan toiseksi pisin heitto kantoi sekin 56,38.


-Harjoittelu on sujunut hyvin ja olen saanut leireillä arvokkaita ohjeita keihään lajivalmentaja Tero Pitkämäeltä, Alanen kertoi maximusportille.


-Onhan se ollut upea tunne, kun on itse fanittanut nuorena Pitkämäkeä ja nyt on saanut häneltä ohjeita siitä, kuinka keihästä pitää heittää, Alanen kiitteli.


Alanen on vasta 18-vuotias ja tulee Vaasasta. Hän on nuoresta iästään huolimatta ollut mukana Kalevan kisoissa kahdesti, vuonna 2019 hän oli 14:sta ja viime kesänä16:sta. Nyt hän oli koko joukon paras ja osoitti olevansa valmis ylittämään tämän kauden aikana 60 metrin rajapyykin.


-Tavoitteeni ovat tänä kesänä nuorten arvokisoissa, Alanen painotti.


Alasella on myös varma paikka maan ykkösheittäjänä PNG-kisoihin Turkuun.


-Se on aivan mahtava juttu päästä heittämään maailman huippujen kanssa.


Keihäskisojen ohessa kisattiin myös naisten ja miesten 100 metrillä ja kummassakin kisassa voittajat juoksivat ennätyksensä. Roope Saarinen ja Anniina Kortetmaa kuoruttivat 100 metrin kisojen voitot ennätyksillään 10,44 ja 11,54 .


Hiekkaharju, Jari Porttila



65 views0 comments

Recent Posts

See All