• Jari Porttila

Lindholm ja Kähärä valittiin Pekingiin


Remi Lindjolm ja Jasmin Kähärä valittiin keskiviikkona Suomen olympiajoukkueeseen. Valinta tehtiin sen jälkeen kun kansainvälinen hiihtoliitto FIS oli ilmoittanut, ettei peruttujen maailmancupeille löydetty korvaavia kisoja.


Hiihtoliiton valmennusjohto olisi antanut vielä Riitta-Liisa Roposelle ja muutamalle mieshiihtäjälle mahdollisuuden kansainväliseen näyttöön, mutta kun kisoja ei enää ollut ennen Pekingiä, valittiin Lindholm ja Kähärä joukkueeseen.


Valinta oli selvä tämän kauden näyttöjen perusteella. Kääntäen, Roposelta ja mieshiihtäjiltä ei ollut kansainvälisiä näyttöjä tältä vuodelta.


Valmennusjohto halusi pikavalinnoilla varmistaa sen, että Lindholm ja Kähärä voivat valmistautua olympialaisiin huolella, eikä heidän tarvitse enää arpoa sitä, pääsevätkö he kisoihin.


Kumpikin hiihtäjä on kuulunut kesän ajan B-maajoukkueryhmään. Jo aiemmin kisoihin valituista myös Anne Kyllönen kuului B-maajoukkueeseen, joten kolmikon rynnimistä arvokisoihin voidaan pitää myös hyvänä osoituksena siitä, että liitto teki oikean ratkaisun satsatessaan kunnolla myös B-maajoukkueen toimintaedellytyksiin.


Jari Porttila

264 views0 comments

Recent Posts

See All