• Jari Porttila

Mäkelä tahditti tähtien kohtaamista



Kristiina Mäkelä pitää vielä tiukasti kiinni maan ykköshyppääjän valtikasta. Mäkelä loikki kauden avauskisassaan sateen ja tuulen keskelläkin kahdesti yli 14 metrin, voittotulos 14.15 on maailmantilaston neljänneksi ja Euroopan tilaston toiseksi paras tulos.


-Kun ajelin kohti Koskea, niin vähän se sateen tulo hirvitti. Kisapaikalla sytyin kuitenkin niin hyvin kisaan, etten juuri huomannut sadetta, Mäkelä kertoi maximusportille.


-Loistava kilpailu näihin olosuhteisiin. Tässä sen näkee, että kun kotimaassa syntyy kovaa taistelua voitosta, niin edes olosuhteilla ei ole väliä. Tulosta vaan syntyy.


Kisan aikana lämpötila oli 12 asteen tuntumassa ja vettä satoi lähes koko kisan ajan. Siitä huolimatta Koski TL:ssä nähtiin kaikkien aikojen kovin suomalaisnaisten kisa, sillä Senni Salminen hyppäsi parhaimmallaan 13.99.


-Kisa sytytti, normaalisti en pääse tällaisissa olosuhteissa juuri mihinkään, mutta kun oli kova kisa, niin se sytytti, Salminenkin kehui tunnelmaa.


Salminen hyppäsi nyt uransa toiseksi pisimmän hypyn, viikko sitten hän loikki ennätyksensä 14.04. Sadekisa osoitti, ettei ennätys ollut sattumaa ja ennätys on varmasti koetuksella kisassa kuin kisassa.


-Eteenpäin on menty, mutta vielä on parantamisen varaa, myhäili Salmisen valmentaja Matti Mononen joka seurasi silmä tarkkana sateen keskellä suojattinsa hyppyjä.


-Tämä on unelmatilanne koko lajille. Nyt saamme pidettyä Suomessa kovatasoisia kisoja, eikä niitä tarvitse lähteä hakemaan ulkomailta, Mäkelä muistutti.


Huippuhyppääjien välille on turha yrittää rakentaa muuta draamaa kuin se, mitä mittanauha näyttää. Mäkelä ja Salminen kannustivat toisiaan hyppyjen välillä ja valmentajat analysoivat yhdessä kummankin hyppyjä. Taistelua maan ykköshyppääjän tittelistä käydään vain hiekkalaatikolla.


Mäkelä ylitti kisassa kaksi kertaa 14 metrin rajan, Salminen puolestaan paukutti kaksi kertaa yli 13.95. Kumpikin on siis varmassa kunnossa, sillä Salmisenkin tulos on maailmantilaston 7. paras ja Euroopan tilaston kolmanneksi paras.


Seuraavan kerran kaksikko kohtaa Orimattilassa heinäkuun 21. päivänä.


-Olemme käyneet Kristiinan kanssa läpi kisoja, joissa kilpailemme. Olemme yrittäneet sovittaa kalenteria niin, että kohtaisimme mahdollisimman usein toisemme, Salminen selvitti maximusportille.


Miesten kisan aikana Koskella satoi vielä rankemmin kuin naisten kisassa ja kun pohjoistuuli puhalsi vielä mehut hyppääjistä, niin Simo Lipsasen voittotulos jäi 16.12:sta. Lipsanen jätti kaksi viimeistä hyppyään väliin.


-Olosuhteet veivät terävyyden ja hyppäämisestä ei oikein tullut mitään, katsoin järkevämmäksi jättää kaksi hyppyä hyppäämättä.


-Kunnossa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta nyt ei kannattanut ottaa turhia riskejä.


Koski TL loikkakisa oli kerännyt koko maan parhaimmiston pienelle tiilimurkakentälle. Hyppypaikat olivat toki novotania ja järjestelyt hipoivat täydellisyyttä. Kaikki tehtiin hyppääjien ehdoilla ja kisat televisioitiin JRTV:n kautta LIVE-lähetyksenä.


-Hienosti onnistuneet kisat ja väkeäkin oli kentän törmällä yli sata katsojaa, kehui järjestelytoimikuntaan kuulunut Ringa Ropo.


Koski TL, Jari Porttila

© 2020 by Maximusport. Proudly created with Wix.com