• Jari Porttila

Mäki jätti Niskasen taakseen Suomen cupissa


Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen ja Pohti Ski Teamin Joni Mäki voittivat Suomen Cupin kokonaiskilpailut sarjan kymmenennellä kaudella. Kyllöselle kokonaiskilpailun voitto oli uran kolmas, Mäelle ensimmäinen. Molemmat varmistivat voittonsa jo ennen kauden päätöskilpailua. Päätösosakilpailut menivät Krista Pärmäkosken ja Iivo Niskasen nimiin.

Kyllöselle cup-kaudesta jäi paljon hyvää, mutta myös harmiteltavaa.


– Ristijärven viikonloppu oli kokonaisuutena hyvä onnistuminen. Kaikkinensa suurin pettymys on se, etten päässyt sellaiseen kuntoon mitä toivoin ja halusin ja minkä eteen olin tehnyt töitä.


-Mielestäni Suomen Cup -kokonaisuus on toiminut tosi hyvin. Olen tykännyt siitä, että on ollut paljon kisoja eri paikkakunnilla ja monipuolisesti, Kyllönen sanoo.


Joni Mäki aloitti cup-kauden vahvasti, kun hän voitti kolme ensimmäistä osakilpailua. Kauden parasta onnistumista kysyttäessä päällimmäisenä nouseekin alkutalvi.


– Avauskisa oli hyvä lähtö kauteen: ensimmäisistä potkuista lähtien onnistui kaikki. Se on jäänyt isoimpana juttuna mieleen. Koko cup-kausi on ollut itselleni tosi hyvä, huomattava tason nosto, Mäki vertaa aiempiin kausiinsa.


Parasta Suomen Cup -muistoa vuosien varrelta kysyttäessä Mäki palaa kuitenkin ajassa hieman kauemmas.


– Ensimmäisiä Suomen Cupin sprinttejä Vuokatissa, olinkohan 18–19 vuotias. Siellä oli maajoukkuejermut viivalla ja pystyin niitä vastaan taistelemaan, vähän niin kuin puskista tulin. Se on ehkä eniten jäänyt mieleen. Se vähän itseänikin yllätti silloin, Mäki sanoo.


Hämeenlinnan Hiihtoseura voitti naisten viesticupin seitsemännen kerran. Joukkueen ovat muodostaneet vuosikausien ajan Anni Kainulainen, Maija Hakala ja Laura Mononen. Hakala lopettaa hiihtouransa tähän kauteen.


– Meillä on hirveän hyvä tiimi, täysi luotto on toisiin. Yhdessä joukkueena aina hävitään ja voitetaan. Ihan kuin kotona oli tässä tiimissä, Kainulainen sanoi.


Miesten viesticupin voitti toisen kerran Puijon Hiihtoseura. Joukkue voitti myös cupin päätösviestin perjantaina hiihtojärjestyksessä Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen ja Petteri Koivisto.


– Meillä on erittäin laaja joukkue, on särkymävaraa. Saamme monta joukkuetta Suomen Cupiin ja SM-viestiinkin. Juniorityötä on hyvin tehty, joten sieltä alkaa varmasti tulla haastoa ykkösjoukkueeseenkin jossain vaiheessa. Hienoa työtä Puijolla tehdään, Koivisto sanoi.


Koivisto oli näyttävässä roolissa myös lauantain 20 kilometrin kisassa, kun hän yritti irtiottoa. Mies ajettiin kuitenkin kiinni ja lopulta Koivisto oli kisan suurimpana yllättäjänä kuudes.



13 views0 comments