top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

”Mahtavaa kun saa kovia kisoja kotimaassa”


Kristiina Mäkelä avaa kilpailukautensa lauantaina JRTV:n live-lähetyksessä Koski TL:n loikkapaikalla. Mäkelä on innoissaan, kun kisassa on vastassa uusi 14 metrin suomalainen ylittäjä, Senni Salminen.


-On niin mahtavaa, kun Senni ylitti 14 metrin rajan. Muistan että itselläkin ensimmäinen 14 metrin ylitys oli juuri 14.04, Mäkelä pohti maximusportin haastattelussa.


Salminen loikki Espoossa 14.04, nyt kaksikko kohtaa Koski TL:n, Salon kupeessa olevan kunnan hyppypaikalla.


-Kilpailupaikka on todella idyllinen. Hiekkaradan kupeeseen on rakennettu tartanista hyppypaikkojen vauhtiradat, siellä keskitytään vain yhteen lajiin, Mäkelä kertoo olosuhteista.


Mäkelä on hypännyt harjoituksissa 8-10 askeleen vauhdilla ja saanut tekniikan toimimaan hyvin. Lauantain kilpailussa hän käyttää 16 askelta.


-Tärkeintä on saada ponnistus toimimaan kunnolla niin, että pääsen lankusta kunnolla yli. Avoimin mielin lähden kisaan.


Kolmiloikassa on tärkeää saada vauhti pysymään yllä koko suorituksen ajan ja loikkien kohdalla jalat toisaalta pitämään ja toisaalta viemään hyppyä eteenpäin.


-Tiedän että olen hyvässä kunnossa, sillä olen tehnyt harjoituksissa ennätyksiä kaikilla osa-alueilla. Nyt vain pitää saada tekeminen toimimaan myös täydellä vauhdilla kisatilanteessa.


Naisten loikkakisasta tulee erittäin mielenkiintoinen. Mäkelä loikki talvella jo 14.20 ennen koronaepidemian puhkeamista. Salminen iski puolestaan tauluun 14.04 viime lauantaina.


-Tämä on loistava tilanne. Nyt meillä on ilmassa samaa tekemisen meininkiä kuin 100 metrin aidoissa, jossa naiset pääsevät kilpailemaan huippujuoksijoita vastaan kotimaassa. Se on vienyt koko lajia eteenpäin ja toivon ja uskon, että niin käy myös kolmiloikassa.


Salmisen 14.04 on Euroopan tilastossa toiseksi paras noteeraus, kärkitilaa pitää hallussaan 14.22 loikkinut Slovenian Neja Filipic. Kosken kisoissa tavoitellaan siis tosissaan Euroopan kärkitulosta, maailman kärkitulos on Kuuban Liadagmis Povean nimssä, hän on loikkinut 14.55.


Koski TL:n naisten ja miesten kolmiloikkakisoja voi seurata selostettuna ja monikameratuotantona, LIVE-lähetyksenä JRTV:stä. Lisäohjeet löydät täältä: https://jarviradio.radiotaajuus.fi/jrtv/3loikka/ Kisatapahtumat alkavat lauantaina 4. heinäkuuta studio-osuudella kello 13.35.


Jari Porttila


61 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page