• Jari Porttila

Mikä on urheilukisojen yleisömäärän logiikka ?


Aluehallitovirasto teki tiistaina päätöksen, ettei se myönnä kesäkuussa poikkeuslupia 500 henkilön tapahtumien yleisön maximimäärään. Sattumaa vain ei, niin hallitus päätti samana päivänä sallia ravintoloiden avautumisen niin, että sisätiloihin pääsee sisään puolet ravintolan maksimikapasiteetista. Urheilukatsomoihin verrattavissa oleville terasseille ei asetettu rajoituksia.


Huomaako joku muukin tässä ristiriitaa?


Ravintoloiden sisätiloihin pääsee siis sisään puolet normaalista ihmisten määrästä, mutta esimerkiksi 17000 henkeä vetävälle Ratinan stadionin ulkotiloihin ei saa päästää kuin 500 katsojaa.

Ihan linjassa nämä päätökset eivät ole.


Harva ravintola Suomessa, jos yksikään, saa ottaa normaaliaikoina yli 1000:ta ihmistä sisätiloihin, joten ainoa yhteinen tekijä asioille tuntuu olevan tuo 500 ihmistä.


Mutta miettikääpä nyt, millainen on tilanne ravintolan sisätiloissa, joissa on 500 ihmistä, tai vaikka Sotkamon pesäpallokentällä, jossa istuu ulkotiloissa 500 ihmistä!


En yhtään ihmettele, että urheiluväki on nousemassa barrikaadeille. Seuratoiminta on ajamassa karille, seurojen tulot ovat nollaantuneet, nyt valtiovallan pitäisi tulla apuun.


Ne muutamat kymmenet miljoonat, jotka on ohjattu seuratyöhön ovat hieno asia, mutta ei niillä mitään pelasteta, korkeintaan annetaan tekohengitystä.


Miksi Lahden stadionille ei voida myydä kesäkuun 7. päivän yleisurheilukisoihin vaikka 1000-1500 pääsylippua? Jokainen Lahden stadionilla käynyt tietää, että tuhat ihmistä häviää sinne niin, ettei heistä näe kuin kirkkaat lippikset.


Urheiluministeri Hanna Kosonen kertoi tiistaina A-studiossa, että rajoitukset ovat voimassa kesäkuun ja että hallitus seuraa tilannetta. Hän itse entisenä huippu-urheilijana ymmärtää varmasti ongelman suuruuden.


Jos yhteiskunnan avaaminen toimii suunnitellusti, niin ensimmäisenä rajoituksia pitäisi muuttaa juuri ulkona pidettävien urheilutapahtumien osalta. Siellähän katsomot voidaan lohkottaa niin, että turvavälit toimivat ja tiettyyn lohkoon päästetään vain tietty määrä ihmisiä.


Oikeastaan missään muussa ulkotapahtumassa ei voida toimia yhtä vastuullisesti.

Kaikki urheiluseurat ovat riippuvaisia yleisötuloista, osa jopa niin paljon, että ensi vuotta ei tule, jos yleisömääriä ei saa kasvattaa.


Onneksi eduskunnan ”urheilu-ja liikuntapuolue” näyttää heränneen, tähän mennessä yleisömäärien nostamisen puolesta on puhunut jo kokoomuksen Pauli Kiuru ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, joka on myös valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja.


Jari Porttila


0 views

© 2020 by Maximusport. Proudly created with Wix.com