top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Miksi FIS sallii puku-dopingin ?



Rukan maailmancupin avauskisa nosti viime vuotiseen tapaan tikun nokkan mäkipuvut. FIS sallii vuodesta toiseen suurille maille puku-dopingin, joka vääristää kilpailua ja asettaa urheilijat täysin eriarvoiseen asemaan.


Tällä kertaa asiasta tekivät julkisen yhdistetyn Suomen joukkueen johtajat. Tiedän, että Janne Ahonen, joka vastaa yhdistetyn maajoukkueen pukujen valmistuksesta, oli pudota penkiltä viikko sitten kun mäkihypyn maailmancup alkoi Wislassa.


Näytti, että sääntöjä pukujen koosta olisi muutettu, siitä suomalaisille kertomatta.


Rukalla todellisuus iski sitten rajusti silmille. Suomalaisten puvut ovat viritetty aivan sääntöjen rajoille, mutta ne näyttivät enemmänkin hiihtopuvuilta norjalaisten, saksalaisten ja itävaltalaisten rinnalla.


Kun maailmancupia johtavan, Norjan Jarl Magnus Riiber hylättiin torstain varakilpailun mäkiosuudella liian suuresta puvusta, näytti siltä, että asiaan puututtaisiin. Perjantaista eteenpäin Riiber liiteli mäkikisassa doping-puvulla, Rukan mäessä tuolla puvulla lennetään 20 metriä pitemmälle kuin sääntöjen mukaisella puvulla. Ja sen Riiber tekikin.


Suomen joukkue otti valokuvia ( kuvassa ) norjalaisten puvuista ja asetti rinnalle kuvat suomalaisten puvuista. Kun suomalaisilla haaroväli oli siellä missä sen kuuluukin olla, niin norjalaisten puvuissa se oli lähellä polvia. Mitä teki FIS:n yhdistetyn lajijohtaja, norjalainen Lasse Ottesen.


Ottesen puolusteli YLE:n haastattelussa norjalaisia ja kertoi valokuvien valehtelevan. Totuus oli kuulemma ihan toinen, kuin minkä jokainen silmillään näki. Väkisinkin tuli mieleen, että Ottesen yritti selittää mustaa valkoiseksi samalla tapaan kuin Norjan hiihtoliitto teki Therese Johaugin käryttyä dopingista.


FIS:n luulisi ottavan puku-dopingin tosissaan, sillä kyse on aivan samasta asiasta kuin varsinaisessa dopingissa. Urheilijat pyrkivät saamaan hyötyä rikkomalla sääntöjä ja FIS hyväksyy sen.


Kyse on urheilijoiden kohdalla siitä, että he taistelevat palkintorahoista ja välinevalmistajan bonuksista täysin eri viivalta. Siinä kun suomalaiset Eero Hirvonen ja Ilkka Herola noudattavat sääntöjä ja jäävät sen vuoksi ilman suuria palkintorahoja, niin norjalaiset, itävaltalaiset ja saksalaiset syövät samasta kupista ne parhaat palat- doping-pukujen avulla.


Onneksi Suomen valmennusjohto nosti asian esille. Nyt katsotaan onko asia tosiaan niin kuin Kari-Pekka Kyrö jo aikanaan väitti-Norjan valta-asema FIS:ssä on niin kova, että he voivat tehdä käytännössä mitä haluavat, säännöt kyllä venyvät heidän toimiensa mukana.


Jari Porttila

210 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page