Onko tähän asiaan panostettu tarpeeksi?

Kun suurimmat mitalitoivomme pettivät Pariisissa odotukset pahasti, kysyvät monet miksi suomalaiset romahtavat paineiden alla. Tai kansanomaisemmin, miksi ”kasetti” ei kestä paineita.

Kysymys on aiheellinen. Kuvaavaa tilanteelle on se, että sekä ammunnassa että judossa urheilijat saavat olla rauhassa medialta kolme vuotta, vasta olympiavuonna heistä aletaan kohista ja tehdä juttuja mediaan.

Siinä kun pikkulajien suurimmat katsojamäärät kisoissa mitataan tuhansissa, joutuvat he nyt urheilemaan jopa kymmenien tuhansien katsojien edessä. TV:n välityksellä heidän esityksiään seuraavat jopa kymmenet miljoonat ihmiset.

Ei ihme, että se saattaa käydä ja käykin ”tunteisiin”, jos tilanteeseen ei ole varautunut mitenkään.

Jo se, että urheilijat joutuvat muutamaa päivää ennen suoritustaan kotimaisen median tenttiin saattaa olla liikaa, jos tilanteeseen ei olla valmistauduttu.

Muistan kun eräälläkin Mäkiviikolla Ahosen Janne tuli kertomaan minulle, että eivät kaverit kisaamista jännitä, vaan sitä kun joutuvat hyppyjen jälkeen analysoimaan niitä haastattelussani. Sen jälkeen otin tehtäväkseni valmistaa urheilijoita siihen tilanteeseen.

Nyt on pakko kysyä, onko esimerkiksi judo- tai ampumaurheiluliitolla ollut varaa panostaa urheilijoiden psyykkiseen valmennukseen. Nyt nähtyjen esimerkkien valossa ei välttämättä ole.

Seuraavan olympiadin aikana siihen on pakko satsata.

Nyrkkeilijä Pihla Kaivo-ojan valmentaja Maarit Teuronen on ottanut omat keinonsa käyttöön suojatakseen suojattiaan kaikelta turhalta hälyltä. Hän toimii Pihlan kohdalla samoin kuin kaksinkertaisen olympiamitalisti Mira Potkosen kohdalla.

Teuronen ilmoitti urheilijalleen, että median edestä kävellään ilman kommentteja pukusuojaan keskittymään seuraavaan otteluun. Kommenttien aika on sitten kun kisaurakka on ohi. Taktiikka on toimiva.

Tiedän, että yleisurheilussa henkiseen valmennukseenkin on satsattu, Hanna-Maari Päkkilä, entinen pikajuoksija on jo muutaman vuoden ajan pyrkinyt auttamaan huippujamme ennen arvokisoja. Apua ovat saaneet kaikki halukkaat.

Moni on heittänyt Ella Junnilan sen kuuluisan bussin alle, kun hän hyppäsi olympialaisten karsinnassa vain 183. Se on hänen huonoin tuloksensa ulkoratakaudella.

Kisan jälkeen Junnila kertoi nauttineensa kisatilanteesta, mutta jalat eivät vain toimineet toivotulla tavalla. Sen näkivät kaikki TV-katsojatkin.

Junnila oli huippuvireessä kesäkuun alkupuolen. EM-Roomassa hän oli viides hypättyään 193 ja 18. kesäkuuta hän leijaili Turussa 197.

Sen jälkeen kaikki on mennyt pieleen. Vain Ella ja valmentajansa Tuomas Sallinen tietävät miksi. Saattaahan olla, että taustalla on joku loukkaantuminen tai sairaus, josta julkisuuteen ei ole puhuttu.

Jos kyse on valmennuksellisesta virheestä, on se ollut melkoinen. Suomalaisessa yleisurheilussa on vallalla systeemi, jossa valmentajia on lähes yhtä paljon kuin urheilijoita. Liiton valmennuksen johtaja Jarkko Finni on tällöin ratkaisevassa roolissa, hänen on tarkasteltava huolella jokaisen urheilija-valmentaja parin tekemiset ja tekemättä jättämiset, jotta floppeja ei tulisi enää jatkossa.

Ennen perjantai iltakilpailuja Pariisissa on esiintynyt kolme yleisurheilijaa, kaikki ovat jääneet roimasti siitä tasosta, johon ovat kesän aikana yltäneet. Finnin on syytä tutkia miksi näin on käynyt.

Onneksi jäljellä on vielä 22 urheilijaa, tosin heistä kenenkään niskaan ei voida eikä saa heittää mitalipaineita. Jokainen finaalipaikkakin on olympialaisissa huikea saavutus.

Jari Porttila