Jari Porttila
Mo Farah haluaa kolmannen olympiakullan kympiltä

Nelinkertainen olympiavoittaja Mo Farah aikoo puolustaa Tokion Olympialaisissa 2021 Rion ja Lontoon olympialaisten 10 000 metrin olympiakultaansa. Farah vahvisti asian brittiläiselle Athletics Weekly lehdelle.
-Harjoittelen tällä hetkellä kotona juoksumatolla. Otan viranomaisten suosituksen sen verran tosissaan, etten käy ulkona lenkeillä, Farah painotti.
Mo Farah päätti vuonna 2017 loistokkaan uransa radoilla ja päätti siirtyä maantiejuoksujen ja mataronin pariin. Nyt veri vetää kuitenkin takaisin radalle ja hän aikoo olla ensimmäinen juoksija, joka voittaa 10 000 metrin olympialaisten kultamitalin kolmissa kisoissa perättäin.
Olympialaisten historiassa kahteen 10 000 metrin olympiavoittoon ovat pystyneet Paavo Nurmi, Emil Zatopek, Lasse Viren, Haile Gebreselassie, Kenenisa Bekele ja Mo Farah. Kolmeen ei ole pystynyt vielä kukaan.
-Harjoitteluni on vielä säännöllisen epäsäännöllistä. Joku Päivä saatan juosta lenkkini aamulla, joskus taas illalla.
-Käytän matolla juostessa myös Zwift palvelua, jolloin voimme juosta kaverien kanssa yhdessä, vaikka olemmekin kotona, Farah kertoi koronaviruksen vaikutuksista.
Farah joutui viime syksynä myrskyn silmään, kun hänen entinen valmentaja Alberto Zalazar sai valmennuskiellon, kun hänen todettiin syyllistyneen doping-aineiden toimimiseen. Farah ei sen sijaan ole antanut kertaakaan positiivista doping-näytettä.
Tokion siirrettyihin olympialaisiin britti valmistautuu uuden valmentajan Gary Loughin ohjelmien mukaan.
Jari Porttila