top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Naisten korkeudessa hätyyteltiin maailmanennätystä


Maailman hallikiertue (World Athletics Indoor Tour) jatkui tiistai-iltana Slovakiassa, Banská Bystrican perinteisessä korkeushyppykarnevaalissa. Vasta 19-vuotias ukrainalainen Jaroslava Mahuchikh ylitti naisten korkeushypyssä maailman kärkituloksen 206.


Mahuchikhia korkeammalta ovat aiemmin hallissa hypänneet vain ME-naiset Heike Henkel Saksasta 207 vuonna 1992 ja Kaisa Bergqvist Ruotsista 208 vuonna 2006. Tiistaina hypätty 206 tulos oli kovin naisten korkeushypyn sisäradoilla hypätty yhdeksään vuoteen, tuon Bergqvistin ME:n jälkeen.


Mahuchikh voitti jo vuoden 2019 MM-kisoissa Dohassa hopeaa, ylittämällä aiemman ennätyksensä 204. Hän ylitti kahden metrin haamurajan myös viime vuonna Tukholman Timanttiliigan kisoissa.


Katso video Mahuchikhin hypystä oheisen linkin kautta:



Ukrainan Julia Levchenko yritti samassa kisassa kaksi kertaa 201:stä, mutta rima tuli alas ja hänen tuloksekseen jäi 196. Levchenko muistetaan vuoden 2017 MM-kisojen hopeamitalistina.

Mahuchikh oli sen sijaan loistovireessä, sillä hän ylitti ennen ennätystään 201 ja 203.


Miesten korkeushypyn voitti italialainen Gianmarco Tamberi tuloksella 231. Kolme päivää aiemmin Anconassa hän ylitti 232, mikä on maailman tämän vuoden kärkitulos. Vuosina 2016-2019 Tamberi on voittanut Euroopan mestaruuden ulkona sekä maailman- ja Euroopan mestaruudet hallissa.


Tamberin kanssa saman korkeuden 231 ylitti Kuuban Luis Enrique Zayas.


Renaud Lavillenie ylitti seiväshypyssä Ranskassa 602 ja Ruotsin Armand Duplantis 601 Saksassa.

Yhdysvalloissa on myös tehtailtu kovia tuloksia. Sandi Morris kirjautti naisten seipäässä maailman kärkitulokseksi 481. Morris sairasti tammikuussa koronan.


Kuulantyönnössä halli ME:n työntänyt Ryan Crouser pukkasi viikko ennätystyöntönsä (22.82) jälkeen tuloksen 22.66.


Jari Porttila

1,391 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page