• Jari Porttila

Niko Kytösaho ”Sulin täysin kilpailussa”


-Karsintahyppy oli semmoinen perushyvä, mutta kilpailuun sulin sitten täysin ja kaikki näki sitten lopputuloksen. Eipä tästä nyt hirveästi kerrottavaa jäänyt.


Niko Kytösaho oli murtunut mies Venäjän maailmancupin toisen kisan jälkeen. Karsintojen viides sija lupasi hyvää kilpailua, toisin kuitenkin kävi. Kytösaho hyppäsi ensimmäisellä kierroksella 114 metriä, se riitti lopulta sijaan 39.


Vielä surkeammin kävi viime kausien ykköshyppääjällemme Antti Aallolle. Hän pääsi karsinnassa vain 97 metriä ja löytyi lopulta sijalta 59. Aalto sai tunnustaa paremmakseen mm. Viron, Kazakhtanin ja Turkin hyppääjän.


Kytösahon karsinta näytti, että kun hän pystyy tekemään hyppynsä ilman turhia paineita, on kaikki mahdollista. Mutta kun ”kypärän hihna” kiristää, niin rutiini ei vielä riitä kunnon suoritukseen. Aallon kohdalla täytyy toivoa, että ongelmia tuotti Nizhny Tagilin mäen profiili, ei hyppykunto.


Seuraavaksi suomalaiset siirtyvät Rukalle, josta hypätään yli 140 metrin siivuja. Mäen profiili muuttuu siis olennaisesti. Viime vuonna Aalto oli Rukalla Suomen ykköshyppääjä ottaen sijat 20-36, Kytösaho oli puolestaan sijoilla 40-43.


Venäjän toisen kisan voitti Norjan Halvor Granerud vajaan yhdeksän pisteen erolla Saksan Karl Geigeriin. Saksalainenhan voitti lauantaina kauden avauskisan. Lauantaina toiselta kierrokselta karsiutunut Stefan Graft palasi nyt tasolleen ja oli kolmas.


Päivän kovin yllätys oli Japanin Ryoyu Kobayashin hylkääminen karsinnassa pukusäännön vuoksi. Näin avauskisan kakkonen jäi ilman pisteitä, mutta on siitä huolimatta maailmancupissa kolmantena. Johdossa on Geiger ennen Granerudia.


Kesällä 40 vuotta täyttänyt Sveitsin Simon Amman oli sunnuntaina 27:s. Nelinkertainen olympiavoittaja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 23:s.


Jari Porttila



75 views0 comments

Recent Posts

See All