top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Niko Kytösahon kunto nousee kohisten


Niko Kytösaho oli suomalaisten ykköstykki mäkiviikon kirkkaimman kruunun Garmisch-Partenkirschenin karsinnoissa. Kytösaho oli hienosti karsinnan 18:sta ja saa vastaansa Uudenvuoden päivän kisassa Saksan Pius Paschken, joka oli karsinnan 33:s.


Myös Antti Aalto selvisi mukaan kisaan. Hän on karsinnassa sijalla 20. ja saa vastaansa knockout-kierroksella Sveitsin Gregor Deschwandenin. Sveitsiläinen oli karsinnan 31:nen.


Suomalaisilla on ainakin karsinnan mukaan hyvät mahdollisuudet jatkoon. Kytösaho hyppäsi torstain kaikki hyppynsä yli 130 metrin viivan, joten hänen hyvä sijoitus karsinnassa ei ollut yllätys.


Kytösaho on pikkuhiljaa nousemassa sille tasolle, jossa hän valmentajien mukaan oli jo kesällä. Silloin hän hyppäsi kaikissa harjoituksissa tasapäisesti Antti Aallon kanssa.


Aallon esitykset ovat olleet koko kauden ajan tasaisia, mutta miehellä on edellytykset paljon parempiinkin hyppyihin. Jos Aalto saa kaiken loksahtamaan kohdilleen, pystyy hän taistelemaan sijoituksista 10 parhaan joukkossa.


Kytösaho jäi Mäkiviikon avauskisassa ensimmäisenä miehenä ulos toiselta kierrokselta, joten hänelle on hyvä tavoite paikka toisella kierroksella vuoden 2021 ensimmäisessä kisassa.


Myös GaPassa koettiin koronaepisodi, kun Venäjän kaksi Mäkiviikolle saapunutta hyppääjää asetettiin karanteeniin. Heistä toinen oli antanut positiivisen näytteen. Ensin FIS tosin ilmoitti, että koko Venäjän joukkue asetetaan karanteeniin, mutta ensimmäisen harjoituskierroksen jälkeen Oberissa mukana olleet kaksi hyppääjää laskettiin mukaan karsintaan.


Jari Porttila

34 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page