• Jari Porttila

Niskanen aloitti ja lopetti heikosti


Iivo Niskasen Rukan 15 kilometrin kisa oli kolmijakoinen. Suomalainen lähti matkaan liian hitaasti, toisen kierroksen kiristäminen nosti hänet hetkeksi jopa palkintopallisijoille, mutta viimeinen vitonen oli liikaa ja Iivo putosi viidenneksi.


Jotain Iivon tilanteesta kertoo myös vertaili kisan voittaneeseen Johannes Kläboon. Viiden kilometrin, eli ensimmäisen lenkin jälkeen Kläbo oli kärjessä ja Iivo kuudes, 11 sekuntia perässä.


Kympin kohdalla Kläbo johti yhä kisaa, mutta Iivo oli noussut jo toiseksi, eroa norjalaiseen oli 10 sekuntia. Niskanen oli siis hiihtänyt toisen vitosen sekunnin norjalaista kovempaa.


Kova vauhti kostautui viimeisellä vitosella, Kläbo voitti kisan ja Iivo putosi viidenneksi, ero kärkeen oli maalissa lähes 22 sekuntia, eli Iivo jäi viimeisellä vitosella norjalaiselle 12 sekuntia!


Niskanen hiihti siis toisen vitosen lenkin sekunnin kovempaa kuin Kläbo, mutta simahti viimeisellä vitosella totaalisesti. Kisan jälkeen suomalainen olikin vähäpuheinen, sen hän myönsi, että heikon alun jälkeen hän joutui kiskomaan toisen vitosen liian kovaa.


-Hiihdin sen toisen kierroksen liian kovaa ja sen tuntui sitten lopussa. Ei se silti raskaalta tuntunut, mutta toivotaan huomenna parempaa.


Niskasesta ei siis ollut tällä kertaa palkintopallimieheksi, mutta kolmas sija jäi vain neljän sekunnin päähän, joten ei Niskasen kisa mikään katastrofi ollut.


Niskasen vanavedessä Ristomatti Hakola teki suorastaan loistavan hiihdon, mies tuli täydellisestä pimennosta ja nappasi lopulta 11 sijan. Hakola jäi Niskaselle vain 27 sekuntia.


Hakola on hiihtänyt normimatkoilla vain kaksi kertaa maailmancupissa paremmin, hän oli 2019 tammikuussa Otepäässä 15 kilometrin kisassa yhdeksäs ja Quebeckissä 2019 kymmenes.


Myös Joni Mäki jatkoi hienoja esityksiään, ollen lopulta 17:sta. Hän hävisi puolestaan Hakolalle vain 20 sekuntia. Mäen sijoitus on hänen paras saavutus maailmancupin normimatkoilla.


Perttu Hyvärinen täydensi suomalaisten miesten hyvää panosta ollen 19:sta. Hyvärinen hävisi Mäelle viisi sekuntia.


Rukan triplan päättävään takaa-ajoon lähtee ykkösenä Kläbo, hänellä on 26 sekunnin keula Aleksander Bolshunoviin. Niskanen lähtee ladulle neljäntenä, eroa Kläboon on 55 sekuntia, kolmantena oleva Emil Iversen on 24 sekunnin päässä.


Hakola pääsee ladulle kahdeksantena, hänellä on eroa Niskaseen 16 sekuntia. Mäki lähtee radalle puolestaan 17 sekuntia Hakolan jälkeen.


Jari Porttila


35 views0 comments