top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Niskanen hyvässä vauhdissa- Pärmäkoski vetäytyy


Kerttu Niskanen oli odotetusti paras suomalainen Rukan 10 kilometrin perinteisessä kisassa. Niskanen oli lopulta kuudes, jääden kisan voittaneesta Therese Johaugista 45 sekuntia, palkintopallisija jöi 19 sekunnin päähän.


-Vähän jäykkää menoa, Niskanen tuumi kisan jälkeen.


Niskanen oli ainoa suomalainen joka pysyi jotenkin kärjen vauhdissa ja hän voi olla tyytyväinen sijoitukseen. Johaug oli taas aivan omassa kastissaan, sillä hän voitti Ruotsin Frida Karlssonia 22 sekuntia. Ebba Anfersson oli kolmas.


Suomalaisten yllätyksestä vastasi sprintterinä tunnettu Jasmi Joensuu, joka oli toiseksi paras suomalainen 23. sijallaan. Joensuulle kyseessä oli uran paras normaalimatkan suoritus maailmancupissa ja kertoo siitä, että hän on ottamassa selkeitä kehitysaskelia kohti maailman kärkeä.


Muuten naisten esitykset olivat kuin toistoa sprintin karsinnasta. Maailmancupin pisteille, eli 30 parhaan joukkoon hiihti kaikkiaan neljä suomalaista, Niskasen ja Joensuun lisäksi Laura Mononen (25) ja Johanna Matintalo (30). Tulosten mukaan kehitystä viime kauteen ei ole siis tapahtunut, kun tuloksia verrataan kärjen vauhtiin.


Erityisen suuri pettymys oli Krista Pärmäkosken esitys, hän oli lopulta 33:s ja jäi Kerttu Niskasesta 61 sekuntia. Kisan jälkeen Pärmäkoski ilmoittikin odotetusti, ettei hiihdä enää sunnuntaina kisaa, vaan tyytyyy harjoittelemaan.


-En ole pystynyt viimeisen viiden viikon aikana harjoittelemaan kunnolla. En usko, että kunto kehittyy kilpailemalla, vaan nyt keskityn harjoitteluun. Saattaa olla, että myös Davosin maailmancup jää väliin.


Davosissa pitäisi hiihtää kahden viikon päästä, mutta Sveitsin koronatilanne on nyt niin paha, että todennäköisesti maailmancup jatkuu vasta tour de ski:llä. Pärmäkosken kohdalla sekin saattaa olla liian kova turnee, ajatukset lienee syytä suunnata nyt vain siihen, että kunto löytyisi MM-kisoihin mennessä.


-Hienoa, että pääsimme aloittamaan maailmancupin. Toivottavasti pystyisimme myös jatkossa kilpailemaan, kisan voittanut Therese Johaug kertoi FIS:n haastattelussa kisan jälkeen.


Jari Porttila

33 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page