Jari Porttila
Niskanen hyytyi ”Älytön veto Bolshulta”

Iivo Niskanen kypsyi Alexander Bolshunovin kovaan vetoon miesten 15 kilometrin kisassa Sveitsissä. Kisa hiihdettiin 1800 metrin korkeudessa ja Niskanen myönsi, että korkeus tuntui kisan aikana.
-Vaikka latu oli helppo, niin tuo korkeus teki sen, että porukka repesi siihen Bolsun iskuun. Hän erottuikin porukasta selvästi, Niskanen myönsi.
-Loppu ei tullut itellä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kyllä siitä jäi sellainen ihan semi ok tuntuma, pohti seitsemänneksi sijoittunut Niskanen.
Suoritus oli Niskasen normaalitasoa maailmancupissa. Niskasella on tältä kaudelta kuusi henkilökohtaista maailmancupin starttia, kolmessa hän on sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon. Paras sijoitus on maailmancupin ensimmäisestä kisasta Rukalta, silloin hän oli viides.
Niskasen kunto ei siis yksinkertaisesti ole riittänyt maailman huippuja vastaan tällä kaudella tuota parempaan. Tästä onkin tulossa ensimmäinen vuosi sitten vuoden 2015 kun Niskanen ei nouse maailmancupissa henkilökohtaisessa kisassa palkintopallille. Jos ei sitten tee sitä sunnuntaina maailmancupin päättävässä 50 km kisassa.
Alexander Bolschunov voitti kisassa 15 kilometrin matkalla liki 19 sekunnilla Johannes Kläbon. Ristomatti Hakola oli 18:sta ja Perttu Hyvärinen sijalla 19.
Krista Pärmäkosken kausi on ollut vielä kehnompi kuin Niskasen. Pärmäkoski oli perinteisen kympillä vasta toiseksi paras suomalainen Laura Monosen jälkeen. Mononen oli 22. ja Pärmäkoski löytyi sijalta 24.
Pärmäkoski on osallistunut kauden aikana 13:sta henkilökohtaiseen maailmancupin kisaan. Hänen paras sijoituksensa on viides sija, joten periaatteessa hän on ollut lähellä kärkeä, mutta käytännössä hyvinkin kaukana, koska norjalaiset eivät olleet mukana tour de skillä.
Ensi vuoden olympialaisia ajatellen sekä Pärmäkosken että Niskasen valmennuksen on perattava tarkkaan harjoitusohjelmat läpi. On selvää, että vastaavia virheitä, jotka siis tehtiin tähän kauteen valmistautuessa ei voi enää toistaa. Muuten ei kunniankukko laula Pekingin talvikisoissa.
Jos verrataan Niskasen ja Pärmäkosken menoa maailman huippuihin, siis siihen terävimpään kärkeen, niin ero on valtava. Bolshunovilla on koko kaudelta lähes yksinomaan sijoituksia kolmen parhaan joukkoon, myös Kläbo on ollut siellä lähes aina kun on ladulle tullut.
Naisissa taas Therese Johaug on ollut lähes voittamaton, joten näillä pohjilla suomalaisille ei ole realistista asettaa Pekingiin kultatoiveita.
Niskanen ja Pärmäkoski eivät kuitenkaan lähde olympialaisiin keräämään osanottomitaleita, joten on selvää, että valmennusta tullaan- tavalla tai toisella- muuttamaan.
Naisten perinteisen kympin voiton vei venäjän Julia Stupak ennen Heidi Wengiä.
Jari Porttila