top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Niskanen lähtee Tourille jopa voitto mielessä


Maastohiihtomaajoukkue pääsee pitkän tauon jälkeen mittaamaan kuntonsa kansainvälisissä kilpailuissa, kun kahdeksan kilpailua sisältävä kymmenen päivän Tour de Ski hiihdetään Sveitsissä ja Italiassa.


Maastohiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen on hyvillään urheilijoiden päästessä kilpailemaan kovaa.


-Maajoukkue palaa kuukauden tauon jälkeen maailmancupin kisoihin ja pääsemme taas mittaamaan tasoa kansainvälisissä kilpailuissa, Pasanen myhäilee.


-Perusteellisten valmistelujen ja selvityksien jälkeen pystyimme tekemään päätöksen lähteä mukaan Tour de Skille, on myös tärkeää saada urheilijoille myös kovia kansainvälisiä kilpailuja.


-Joulukuun aikana teimme kilpailutauosta huolimatta hyvän harjoitusjakson kotimaan lumilla ja uskomme sen auttavan valmistautumisessa kohti kauden päätavoitetta Oberstdorfin MM-kilpailuja.


Tourille lähtee kovin ja iskukysyisin joukkue ja sen tavoitteena on menestyä. Nyt kun norjalaiset keskittyvät kotimaassaan harjoitteluun, on suomalaisilla mahdollisuus taistella jopa tourin kokonaisvoitosta.


Suomalaisten ykköstykit ovat miehissä Iivo Niskanen ja Ristomatti Hakola, Alkukauden positiivisin yllättäjä Joni Mäki ei sen sijaan lähde turneelle. Myös Perttu Hyvärinen jättää tourin väliin.


Naisissa suomalaiskatseet kohdistuvat Kerttu Niskaseen, myös Krista Pärmäkoski on mukana joukkueessa.


Järjestäjät ovat pyrkineet takaamaan sen, että tourilla kilpaileminen olisi turvallista. Jokainen joukkue asuu omassa hotellissa, jossa kontakteja ulkopuolisiin ei tule. Kisapaikoilla ei saa poistua majoituspaikoista kuin kilpailupaikoille, järjestäjät toimittavat jopa ruuat erikseen kaikille joukkueille.


Mäkihyppääjät suuntaavat sekä Continental Cupiin Sveitsiin että maailmancupiin legendaariselle Keski-Euroopan Mäkiviikolle. Mäkiviikolle lähdetään kahden hyppääjän, Antti Aallon ja Niko Kytösahon voimin.


Continental cupissa kilpailevat Eetu Nousiainen, Jarkko Määttä ja Arttu Pohjola.


Yhdistetyn maailmancupin kilpailukausi jatkuu vasta reippaasti tammikuun puolella Italian Val di Fiemmessä. Maajoukkue viettää joulun ja vuoden vaihteen tahoillaan.


Ennen seuraavaa maailmacupia joukkueella on tavoitteena harjoitella korkealla Itävallan Kühtaissa 4.-12.1.2021. Leiri toteutetaan, mikäli koronatilanne sallii ja joukkueen on turvallista matkustaa harjoittelemaan Keski-Eurooppaan.


37 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page