• Jari Porttila

Niskanen vetäytyi, Mikkonen venyi huipputulokseen


Kerttu Niskasen ja Juho Mikkosen perheen lauantai oli täynnä tapahtumia. Kerttu joutui jättämään vatsavaivojen vuoksi Tourin kesken, aviomies Juho puolestaan teki yhden parhaista maailmancupin hiihdoistaan, ollen päivän etapilla 18:sta.


Niskanen kävi myös koronatestissä, se oli onneksi negatiivinen joten joukkue pääsi mukaan päivän kisaan. Naisten kovinta suomalaisvauhtia piti Krista Pärmäkoski, hän oli lopulta päivän kisan yhdeksäs.


-Kristalta jo erittäin hyvä hiihto ja se lupaa vielä parempaa tuleviin kisoihin, iloitsi valmentaja Ville Oksanen.


-Loppujen lopuksi siitä tuli ihan hyvä kisa. Ekalla kierroksella jäi pussiin ja hiihdin sen muutenkin varmasti. Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen, vaikka ensimmäinen kierros näytti pahalta, Pärmäkoski tuumi.


-Lähelle se kärki lopulta jäi, mutta en vain päässyt hiihtämään sitä kiinni. Huomenna lähdetään kisaan samalla taktiikalla, alussa varovasti ja loppua kohden kiristetään.


-Vapaalla reitti on sellainen, että siellä ei paljon huilailla. Lähdetään vaan nauttimaan kilpailemisesta.


Johanna Matintalo avasi kisan hyvin ja tuli maaliin lopulta 19:sta.


-Näin jälkikäteen arvioituna lähdin liian kovaa, vaikka se ei siinä vaiheessa tuntunut siltä. Puolivälissä tuli sellainen jännä hyytyminen. Parempaa olisin toivonut, mutta olihan tämä lopulta ihan ok kisa, Matintalo analysoi suoritustaan.


Jasmi Joensuu oli ensimmäinen, joka jäi päivän kisassa ilman maailmancupin pisteitä.


Juho Mikkosen esitys oli perinteisen 15 kilometrin kisassa mahtava. Mikkonen oli lopulta 18:sta, se on hänen paras sijoituksensa maailmancupin normimatkoilla. Sprintissä Mikkonen on ollut kuusi vuotta sitten Lillehammerissa peräti neljäs.


-Ihan positiivinen päivä kaikilta, päävalmentaja Teemu Pasanen kiitteli.


-Juho Mikkonen hiihti järkevällä vauhdinjaolla hienosti 20 sakkiin ja Markus Vuorela hiihti ensimmäisen kerran uransa aikana maailmancupin pisteille, joten hyvä päivä joukkueelta.


Mikkkosen menestyksen salaisuus oli järkevä vauhdinjako, Vuorela puolestaan sai nyt itsestään kaiken irti parhaalla mahdollisella hetkellä. Vuorela oli 26:s lyöden loppukirissä sprinttitykin Fererico Pellegrinon.


Markus Vuorelan oli aiemmin ollut 32:nen Lahden maailmancupissa viime helmikuussa. Nyt 24-vuotias Vuorela kuittasi siis uransa ensimmäiset maailmancupin pisteet.


Miesten kisan voitti ylivoimaisesti Venäjän Alexander Bolcshunov ennen Dario Golognaa ja Ivan Jakimushkinia.


Naisten kisan kärkikolmikko oli Linn Svahn, Julia Stupak ja Jessie Diggins. Svahn johtaa touria kahden päivän jälkeen, Diggins on jäänyt hänestä 13 sekuntia ja Frida Karlsson 18 sekuntia. Pärmäkoski on kokonaistilanteessa 12:sta, eroa kärkeen on 1,16. Yhdeksäntenä oleva Natalia Nepryaeva on vain neljän sekunnin päässä, joten Pärmäkoski saa hyvän selän sunnuntain takaa-ajoon.


Miesten Tourilla Bolschunov otti kärkipaikan, jota hän tuskin luovuttaa enää turneen aikana.


Jari Porttila

24 views0 comments