top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Niskaselta voi odottaa Rukalta menestystä


Kerttu Niskanen latasi kauden ensimmäisessä Suomen cupin kisassaan tiskiin sellaisen suorituksen, että odotukset tulevan viikonlopun Rukan triplaan kasvoivat suureksi. Niskanen oli täysin ylivoimainen naisten 10 kilometrin kisassa, jättäen Krista Pärmäkoskea puolella minuutilla.


Pärmäkoski jäi lopulta kolmanneksi, sillä häntä ennen tuli maaliin Riitta-Liisa Roponen, joka on tietojen mukaan harjoitellut yhä erittäin kovaa, vaikka ei maajoukkuerinkiin kuulukaan. Roponen voitti Pärmäkoskea kolmella sekunnilla.


-Nyt sain hiihdettyä hyvin, vaikka keli ja rata eivät minun suurimpiin suosikkeihin kuulunutkaan, Niskanen kertoi kisan jälkeen.


Niskasen meno oli sen verran vakuuttavaa, että häneltä voi hyvinkin odottaa Rukan maailmancupissa vähintään sijoituksia kymmenen joukkoon. Itse asiassa ei olisi suuri ihme, vaikka Kerttu kolkuttelisi palkintopallisijoja.


Pärmäkosken tilanne on sen sijaan päinvastainen. Häneltä on yleensä odotettu syystäkin menestystä maailmancupissa, mutta nyt hän pohtii vielä alkuviikon sitä, osallistuuko kisoihin lainkaan.


Suomen cupin kisan jälkeen selvisi, että Pärmäkoski on sairastellut viimeisen kuukauden aikana, eikä takana ole kuin muutama tehoharjoitus. Ei siis ihme, että kilpailuvauhti on hakusessa.


Pärmäkoski tuskin vetää läpi koko Rukan triplaa, jos hän on mukana, niin paikkoja avataan sprintin karsinnassa ja katse on lauantaisessa perinteisen kympissä. Sama kaava on varmasti Roposella, joka kiilaa joukkueeseen ohi maajoukkuehiihtäjien.


Niskanen oli jo lauantain sprintissä sen verran kova, että hänelle Rukan tripla tarjoaa varmasti montakin mahdollisuutta menestykseen. Se on varmaa, että lauantain 10 kilometrin perinteisellä hän taistelee jopa paikasta kolmen parhaan joukkoon.


Naisten kisan kärkikolmikko oli karussa, sillä neljänneksi tullut Johanna Matintalo jäi Niskasesta reilut 46 sekuntia. Alkukaudesta hyvin hiihtänyt Anne Kyllönen jätettiin sijalle 10. eroa kärkeen syntyi yli 1,30:tä.


Miesten puolella Iivo Niskasen menosta ei saatu varmuutta, kun hän jätti kisan väliin selkävaivojen vuoksi. Oloksella Niskasen vauhti on kuitenkin nähty kovaksi, joten Rukalla myös häneltä voidaan odottaa taistelua palkintopalli sijoituksista.


Joni Mäki on perjantain sprintissä varmasti kova, pitkästä aikaa suomalaishiihtäjältä voi odottaa jopa pääsyä finaaliin. Mäen kuntopohja on myös noussut, joten 14 kilometrin kisan voitto ei tullut yllätyksenä.


Mäen ja lopulta toiseksi tulleen Perttu Hyvärisen vauhti ei kuitenkaan ollut niin kovaa verrattuna kansalliseen kärkeen, että vielä vauhti ei riitä 10 joukkoon maailmancupissa.


Miesten kisan yllättäjä oli kolmanneksi tullut ja vain reilut 13 sekuntia Mäelle hävinnyt Joel Ikonen. Ikonen hävisi Hyvärisellekin vain viisi sekuntia ja lunasti samalla paikan Rukan maailmancupiin.


Kärkikolmikko erottui muista selvästi, sillä neljänneksi tullut Markus Vuorela jäi kärjestä jo reilut 40 sekuntia.


Rukan maailmancupin joukkue julkistetaan joko sunnuntaina tai maanantaina.


Jari Porttila



37 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page