Jari Porttila
Niskaset valittiin jo Pekingiin

Suomen olympiakomitea julkisti tänään ensimmäiset Pekingin olympialaisiin valitut urheilijat. Hiihtäjistä valituiksi tulivat Niskasen sisarukset Iivo ja Kerttu, Lauri Vuorinen sekä Krista Pärmäkoski.
Näin miesten kuudesta passista leimattiin kaksi, samoin naisten seitsemästä paikasta.
– Noudatamme joustavan valinnan periaatetta. Yhteistyössä lajiliittojen kanssa valmistelluilla valinnoilla olemme halunneet tukea kärkiurheilijoidemme valmistautumista kisoihin ja antaa heille työrauhaa kohti helmikuuta mentäessä, Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki kertoo.
Ensimmäisessä valinnassa kisajoukkueeseen valittiin 16 urheilijaa. Lisäksi valinta kohdistui miesten ja naisten jääkiekkojoukkueisiin, joiden pelaajavalinnat tehdään myöhemmin.
– Virallisesti meillä ei ole vielä paikkoja kuin jääkiekkoon, maastohiihtoon ja taitoluisteluun. Suurimmassa osassa lajeista paikat vahvistetaan vasta 17. tammikuuta päättyvän karsintajakson jälkeen, mutta tässä vaiheessa valittujen urheilijoiden karsintatilanne on jo niin selvä, että pystyimme nämä urheilijat kisajoukkueeseen nimeämään, Lehtimäki huomauttaa.
Olympialaisiin valitut hiihtäjät valittiin myös mukaan vuodenvaihteen Tour de Skille. Joukkueessa on kokeneita maailmancupin kävijöitä, mutta myös tukku nuoria hiihtäjiä. Heistä mielenkiintoisin on kauden komeetta, Remi Lindholm.
Lindholm on vahvasti kiinni miesten kuudennessa olympialipussa. Hänellä on tarkoitus kiertää koko tour. Olympialaisiin jo valittu sprintteri Vuorinen sen sijaan hiihtänee vain kiertueen alkupään sprintit.
Tour de Ski tarjoaa tänä vuonna näytönpaikan monelle ensikertalaiselle. Tiiviiseen kisarumbaan hyppää 13 urheilijaa, joista peräti neljä on ensikertalaista: Eveliina Piippo, Ville Ahonen, Remi Lindholm ja Arsi Ruuskanen.
Tässä vielä tour de skille valitut hiihtäjät:
Naiset Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Vilma Nissinen, Eveliina Piippo, Krista Pärmäkoski, Riitta-Liisa Roponen.
Miehet Ville Ahonen, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Iivo Niskanen, Arsi Ruuskanen, Lauri Vuorinen.
Naisten sprintterit Jasmi Joensuu, Jasmin Kähärä ja Katri Lylynperä jäävät harjoittelemaan kotimaahan. Kolmikko on jo antanut kovat olympianäytöt, nyt niitä odotetaan Anne Kyllöseltä ja Riitta-Liisa Roposelta.
Mäkiviikolle lähtee kaksi suomalaishyppääjää. Niko Kytösaho saa seurakseen Antti Aallon.
Jari Porttila